Sivut

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Uuuuh

Katsokaa mun uusia vauvojani!


Herkkupinkit Pumat salikäyttöön! Eilisen testauksen jälkeen olen supertyytyväinen. Hyvät jalassa, kevyet ja nätitkin vielä. Jee!

Tähän treeniviikkoon mahtui kolme lajia, yksi juoksu ja yksi puntti. Ensi viikosta tulee haastavampi, koska J on työreissulla lauantaihin saakka ja torstain lajitreeni vaihtuu joukkueen pikkujouluihin. Ja pitäisi se joulusiivouskin suorittaa. Katsellaan siis mitä saan aikaan...

Nyt alan kuitenkin vääntämään lasagnea. Palaillaan taas!

maanantai 9. joulukuuta 2013

70kg

Ei kylläkään mun tavoitepaino, eikä varsinkaan aamupaino! Vaan eilen testattu kyykkymaksimi. Ei mitään hajua onko se tosi hyvä, keskinkertainen, huono vai suorastaan säälittävä, mutta nytpä tiedän mikä se on. Oikeastaan kun miettii, etten ole ikinä kokeillut kyykkymaksimia ja mun tähänastiset sarjapainot on liikkuneet 30-40 kilon välillä, niin kai tuo on aivan hyvä. Tai no vaikka ei oliskaan, niin suuntahan on vain ylöspäin!

Valmentajan kanssa juteltiin tänään oheistreenistä. Mun ykköstavoitehan on siis tällä hetkellä parantaa liikkuvuutta ja räjähtävyyttä sekä siinä sivussa vahvistaa yläselkää. Näillä siis saisi puolustusvalmiutta paremmaksi, pomppua korkeammaksi ja lyöntiin voimaa. Peruskunto mulla alkaa olla aika hyvä, joten nyt voi keskittyä ihan muihin juttuihin.

Mun treeniohjelma näyttäisi tällä hetkellä siltä, että viikossa olisi kolme lajia ja kolme oheistreeniä - kerran viikossa puntti ja kahdesti juoksu tai hiihto spurteilla ja/tai loikilla sekä keskivartaloon ja käsiin keskittyvällä lihaskuntotreenillä höystettynä. Lenkkien ei tarvitse olla 45 minuuttia pidempiä - puolikin tuntia itseasiassa riittää - ja tarkoitus on juosta/hiihtää aika kovaa. Puntilla tulisi nostaa isoja painoja niin, että treenin jälkeen on valmis valumaan suihkuveden mukana viemäriin. Punttitreeni ei kuitenkaan saa missään nimessä kestää yli tuntia. Näiden lisäksi lajitreeneissä tehdään joskus lihaskuntoa ja melkeinpä aina liikkuvuutta, reaktionopeutta ja räjähtävyyttä kehittäviä harjoituksia. Rankan viikon päätteeksi toisen lenkin voi korvata uinnilla, jos tuntuu että kroppa kaipaa palauttelua.

Olen tosi innolla aloittelemassa vähän erilaisia juttuja! Ja on kyllä kivaa saada henkilökohtaista palautetta ja ohjausta myös oheistreenin puolella. Jajajajajaja. No jos ei vielä tullut selväksi niin mä NIIIIIIIIIIIN tykkään tästä hommasta!

Ja ääh yritin taas ottaa kuvan mutta ne hiton rintsikat... :D

Tai no oikeastaan ihan sama. Tässä siis minä tänään.




sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Hallitsematon avautuminen pt. 1000000

Minä treenaan 6 kertaa viikossa, nukun hyvin, syön järkevästi, herkuttelen joskus, olo on hyvä ja silti vituttaa. Koska paino ei putoa.

Tänään aamupaino oli 83,8 kiloa, vähän enemmän kuin vaikka viikko sitten, mutta eilen taidettiin käydä ulkona syömässä ja joku söi jäätelön... ja siihen päälle olen istunut torstaina ja perjantaina yhteensä miltei 1000 kilometriä autossa. Joten varsinaisesti paino ei ole noussutkaan, mutta ei tosiaan pudonnutkaan.

Kun vaaka tänäaamuna näytti tuon 83,8 (kysyä sopii, kuka urpo edes käy vaa'alla tällaisen poikkeusviikonlopun jälkeen), purskahdin todella aikuismaisesti itkuun. Vihasin itseäni, vihasin kroppaani, vihasin itsekuriani - tai siis sitä että se puuttuu. Vihasin sitä, miten eilen tilasin kokiksen ja jäätelön ja söin kermaista pastaa, vihasin toissapäivänä syömääni puolikasta munkkia, puhumattakaan alkuviikosta ostetusta konvehtirasiasta. Vihasin sitä järkyttävää häpeää, jota sain taas kokea pukuhuoneessa pelien jälkeen kun kaikki riisuivat ja kävivät suihkussa. Vihasin sitä, miten minun verkkarit ja pelipaidat ja kaikki on aina niitä isoimpia. Vihasin sitä, miten en edelleenkään ole saanut vain aikaiseksi hommata suksia - ja sitä, miten ystäväni naps vain sai alennuksella tuliterät sukset, joilla hän epäilemättä hiihtäisi kovempaa, enemmän, useammin, taitavammin ja pidempiä lenkkejä kuin eräs saamaton, laiska, lihava, oksettava luuseri.

Ja kaikkeen ratkaisuna on mikäs muukaan kuin pienempi vaa'an lukema. Mielellään vielä 15 kiloa, ehkä jopa 20. Niinpä niin. Mihin sitä jäi taas kaikki ne hienot ja aikuismaiset ja kypsät ja järkevät pohdinnat todellisesta tavoitepainosta? Entä se periaate, että treeni, ruoka ja suklaakin ensin ja sitten vasta painonpudotus? Tai vaikkapa sellainen pikkujuttu kuin hyvä fiilis?

Treenimotivaationi on huipussaan. Tykkään olla puntilla, lähden lajitreeneihin innolla, käyn juoksemassa, suunnittelen treenivaatehankintoja, olen jopa venytellyt. Mietin jokaisen treenin aikana, miten juuri tämä liike edistää räjähtävyyttä, liikkuvuutta, voimaa, nopeutta tai kestävyyttä. Treenissä on oikeasti ajatus mukana ja ennenkaikkea se hyvä fiilis.

Senhän pitäisi riittää? Kyllä tällä treenimäärällä edistystä tapahtuu, vaikka paino ei laskisikaan. Ja kyllä se painokin siitä, heti kun herkkuhimo laantuu. Kroppa muuttuu koko ajan, mulle ilmaantuu uusia möykkyjä, lihakset erottuvat vähän paremmin ja farkut kiristävät eri paikasta kuin ennen. Vaatteet istuvat paremmin ja vanhoja jää koko ajan tasaiseen tahtiin isoksi.

Mutta ei. Minä se vaan tuijotan vaakaa ja itken, kun olen paska. Luuseri. Huono. Miten minusta ei ole mihinkään, en osaa mitään, olen lihava ja oksettava.

Joten nyt siis painonpudotus jää virallisesti tauolle. Helmikuun alkuun saakka. Saan käydä vaa'alla seuraavan kerran siis 1.2. Annan vaa'an miehelle, joka ottaa ja piilottaa sen eikä anna sitä minulle vaikka oppisin seisomaan päälläni. Painotavoitteiden sijaan asetan treenitavoitteita; kyykkytavoitteen, punnerrustavoitteen, juoksutavoitteen ja ehkä sen hiihtotavoitteenkin, jos löydän ne käytetyt sukset jostain, kun uusiin ei vain ole varaa.

Että uudet tavoitteeni ovat;

- Parantaa kyykkymaksimia. En tiedä paljonko, mutta parantaa kuitenkin! Nykyinen maksimi (varmaan jotain 10 kilon tienoilla haha) selviää tänään, kun mies lupasi tulla kaveriksi.

- Jaksaa kunnolla, oikein ja hallitusti punnertaa 15 kertaa. Jalat suorana tietysti. Tällä hetkellä menee hyvänä päivänä 10, oikein superhyvänä päivänä 12.

- Vetää yhden leuan! Tilanne on nyt se, että en vedä ainuttakaan. Olen ottanut saliohjelmaan ylätaljan vastaotteella, jossa käytetään jotakuinkin samoja lihaksia. Tällä hetkellä pystyn tekemään 40 kilolla 3 6-7 toiston sarjaa. Tavoitteena olisi uskaltautua tangolle ja kokeilla - saattaahan se olla, että jaksaisin yllättävän piankin.

- Juosta/hiihtää vähintään kaksi kertaa viikossa ja vähintään 5 kilometriä kerrallaan. Pakkasten puitteissa tietty, esim. eilen täällä oli -30 astetta pakkasta, ei tosiaankaan huvittanut lähteä lenkille...

Sellaiset. Kovin tiukkaa aikatavoitetta en aseta, mutta jonkinlainen välikatsaus tulee varmasti kuukausittain ainakin.

Mietin hetken tätä blogiakin. Että pitäisikö laittaa vaa'an seuraksi jäähylle. Mutta sitten päätin, että jos tästä vain joku samojen asioiden kanssa painiva saa ahaa-elämyksen sen suhteen, että ei laihduttaminen ole mikään hemmetin tie onneen, niin siinä on jo kaikki mitä voin blogin pitämiseltä pyytää. Tai jos saan jonkun inspiroitua sohvalta ulos, niin hienoa. Jos en, niin onpahan mitä lueskella vaikkapa vuoden päästä - missä painossa sitten silloin olenkaan.

Nyt joululahjasukkia, auto roikkaan ja suunta kohti kuntosalia. Ja ehkä tässä sivussa vähän urheiluvaateshoppailua, tarvitsisin uudet salihousut ja pari paitaakin...

lauantai 7. joulukuuta 2013

Jouluhömpötystä

Minun piti postata pitkä kirjoitus elämäntaparemontistani, painonpudotuksesta, treenistä sekä ennenkaikkea tästä blogista ja sen tarkoituksesta, mutta Mariann päätti vaihteeksi antaa mulle haasteen. Joten se ensin ja pohdintaa myöhemmin!

1. Parasta joulussa?
Kiireettömyys, rauha, loma.

2. Joulumusiikkisi?
Aika perinteisellä linjalla mennään, inhoan kaikenmaailman helinää helskettä vilinää melskettä lallatilaa-renkutuksia. Juha Tapion viime vuonna tullut joululevy on täydellinen; mies, kitara ja ne kaikkein kauneimmat joululaulut. Vaihteluna menee ensimmäinen Raskasta joulua ja myös Suvi Teräsniskan äänestä tykkään kovasti. Ja sitten meillä on koku peruskokoelmalevy, missä on kivoja versioita. Aika tylsää siis :)

3. Tykkäätkö katsoa jouluelokuvia? Millaisia?
Joulupukki ja noitarumpu tulee katsottua aikalailla joka vuosi. Joulutarinan oon nähnyt muutaman kerran ja myös The Grinch on semmonen kestosuosikki. Siinäpä ne.

4. Jouluherkkusi?
No suklaa. Oliko jollekin muka ylläri. :D

5. Mitä ehdottomasti täytyy olla jouluaterialla?
Lanttu- ja porkkanalaatikkoa, poron- tai hirvenpaistia, suolataimenta, mätiä smetanalla ja sipulilla, maksapasteijaa, perunoita, ruskeaa kastiketta. Siinä ne ehdottoman pakolliset. Kinkun paistoin viime vuonna, tänä vuonna en välttämättä kun ollaan vähän pienemmällä porukalla enkä haluaisi tehdä ruokaa jota kukaan ei kuitenkaan syö. Vaihtelevasti pöydässä on sitten ollut metsoa, silliä, kylmäsavulohta, savustettua taimenta ja rosolliakin joskus. Jälkkäriksi joku kakku, viime vuonna se oli glögijuustokakku.

6. Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan?
Yleensä itsenäisyyspäivän tienoilla. Silleen joulukuun alussa jonkun siivouspäivän iltana. Mänty tulee sisälle vasta aatonaattona.

7. Joulu kotona vai jossain muualla?

Ainakin aatto kotona, ehkä joulupäiväkin. Sitten suunnataan miehen mummolaan.

8. Itsetehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molempia?
Molempia lähtee tänä vuonna, enemmän ehkä jopa itsetehtyjä tällä kertaa.

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
Juu ja ne me ollaan perinteisesti laitettu kaamoksen alkaessa eli marraskuun loppupuolella. Ja joskus vieläkin aikaisemmin.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommassa porukassa?
Aatto ja joulupäivä ihan kolmestaan ja sitten isommassa porukassa serkkuineen kaikkineen.

11. Onko sinulla joululahjatoivetta?
On, montakin. Aika urheilupainotteiselta näyttää tän vuoden toivelista. Tuskinpa kuitenkaan montaa toivettani saan, kun mies osti mulle jo uuden puhelimen ja äitikin oli ehtinyt jotain hankkia, eikä siskojen rahoilla tosiaankaan osteta mitään urheiluvarusteita.

12. Paras saamasi joululahja?
Mieleenpainuvin on varmasti miehen mulle ostama hopeinen Kalevalan rannekoru. Äh, mä oon niin tylsän perinteinen :D

13. Kamalin saamasi joululahja?
En tiiä kamalin, mutta jokunen tarpeeton on kyllä tullut vastaan. Lähinnä mietityttää että onkohan ihan pakko tosiaan ostaa se konvehtirasia - jos ei oikeasti mitään keksi niin ei sitten ehkä väkisin kannata hankkia.

14. Kuvaile unelmiesi joulu?
Perhe, rauhaa, hyvää ruokaa, ulkoilua, rentoa hengailua. Eli semmoinen kuin ennenkin on ollut. :)

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
Nissepolkka vetää voiton aivan satanolla. Hhhrrrh.

16. Oletko tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?
Oon neulonut lahjoja ja yrittänyt sopia missä kukanenkin joulun viettää (jäätävä logistiikka kahden veljeksen ja niiden serkkujen ja puolisoiden perheiden välillä, varsinkin kun perheet on akselilla Inari-Helsinki........), siinäpä se... :D

17. Paras joulujuoma?

Kokista menee eniten.

18. Oikea joulukuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Mänty, olen kuuselle allerginen.

19. Käykö teillä joulupukki?
Ei, eikä myöskään tulevina vuosina käy.

20. Paras joulumuistosi lapsuudesta?
Ei varmaan mitään yksittäistä voi nostaa. Kiva perinne oli se, että saatiin joka vuosi joku lautapeli siskon kanssa yhteiseksi lahjaksi ja sitten pelattiin sitä koko perheen voimin.

21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän pyjamassa?
Mun kotikotona pukeuduttiin aina hienoksi, miehen kotona ei koskaan ja ai vitsi mä muistan sen ekan jouluaaton kollareissa. Oli ihan pa-ras-ta. Ja siitä ollaan pidetty kiinni. Juhlahan se joulu on, mutta ei sitä vaatteilla tehdä.

22. Peruna-, porkkana-, lanttu- vai bataattilaatikko?
Lanttu! Ehdoton lemppari.

23. Paras joulusuklaa?
Pandan Juhlapöydän konvehdit. Ai vitsi mä oon niiiiiin tylsä! :D Ostan kyllä yleensä myös muutaman laatikon muuta suklaata, Fazerinaa ja Sinistä ja sit jonkun kolmannen, Marianneja tai jotain muuta.

24. Joulutortut vai piparit?
Piparit, kumpiakaan ei tosin kauheasti syödä. Pipareita leivon lähinnä tytön takia, kun se tykkää siitä leipomisesta niin paljon.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Haastetta

Viime viikolla oli oikein hyvä treeniviikko. Kaksi punttia, kolme lajia sekä tunnin mittainen, varsin hikinen lumityöurakka. Eilen oli lajitreeni ja tänään 35 minuutin/5,5 kilometrin juoksu höystettynä ylämäkispurteilla ja -loikilla. Huomenna puntti, torstaina lepo, perjantaina kaksi peliä, lauantaina puntti tai lepo, sunnuntaina juoksu tai uinti sekä puntti jos lauantaista tulee lepopäivä. Hyvä fiilis. :)

Sitten siihen asiaan... meinasin ensin ohittaa tylysti koko haasteen. Koska en vaan halunnut. Mutta sitten ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni. Joten tässä tulee, kiitos vaan Mariann.

"Haaste on helppo ja ihana: kerro haasteesta omassa blogissasi ja listaa kuvan (tuon ylläolevan tai minkä tahansa rakastettavan kuvan) alle vähintään viisi (5) asiaa, sisäistä tai ulkoista, joita todella rakastat itsessäsi - tai ainakin haluat oppia rakastamaan, jos et siihen vielä pysty <3"
- Lady Puntti 

1. Tykkään suunnattoman paljon silmistäni. Ne on kivan muotoiset, kauniin väriset, ripset on pitkät ja tuuheat (vaaleat ja suorat kylläkin, mutta sitä varten on taivutin sekä Lumenen Blueberry Curl Waterproof!).

2. Mun jalat on alkaneet näyttää siltä kuin harrastaisin jotain liikuntaa. Kyllä niiden kanssa vielä töitä riittää, mutta ne on oikeastaan se ensimmäinen paikka, jossa ihan itsekin ihan oikeasti huomasin jotain edistystä! Ja se on paljon se.

3. Hiukseni ovat aivan täydellisen väriset ihan luonnostaan; kirkkaanvaaleat, aavistuksen jopa valkoiseen taittavat. Vaikka säännöllisin väliajoin haikailenkin lukioaikaista Ariel-tukkaa, niin kyllä oma on aina oma.

4. No sitten sellainen sisäinen juttu; olen hurjan ylpeä siitä, miten hyvin osaan olla lasten ja nuorten kanssa. Saan kontaktin jopa sisäänpäinkääntyneisiin, sulkeutuneisiin teineihin, valloitan pikkulasten sydämet ihan vain olemalla minä itse sekä aistin ryhmästä ihmisten väliset jännitteet todella nopeasti. Olen hyvä ohjaaja ja johtaja, ja sanon näin paitsi kollegoiden, lasten vanhempien ja useiden esimiesten arvion pohjalta, myös sen tärkeimmän palautteen eli lapsilta ja nuorilta saadun palautteen ja kiitosten jälkeen. Mikään ei lämmitä mieltä niinkuin seiskaluokkalaisen teinipojan murahdus "hmhmph, onhan Ida-Marikin kiva" tai 8-vuotiaan tytön lähettämä kirje, joka alkaa sanoin "sä oot paras ikinä". Sanomattakin selvää, että ra-kas-tan työtäni sekä partioharrastustani.

5. (Eikö nämä jo lopu, tämä itsensä kehuminen alkaa olla turhauttavaa, ärsyttävää ja mitä mä valehtelen argh onko toi vika kappale jo liian itseriittoinen pitäiskö pyyhkiä se yli ARGH lopetan en julkaise tätä I K I N Ä.)
(Piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä tuumaustauko.)
Mulla on korkeat poskipäät ja söpöt hymykuopat. Ja kesällä paljon pisamia. Tykkään siis mun kasvoista, varsinkin nyt kun oon vähän hoikistunut laihtunut reippaasti. Siis niin että kasvojen muoto on tullut paljon paremmin esille.

OLIPAHAN KAMALAA! Tuntui etten keksi mitään. Kunnon väkisinvääntämistä.

Mutta mäpä kerron mistä nyt tykkään: sinnikkyydestäni, treenausinnostani, siitä että mun kroppa jaksaa erittäin epäsäännöllisen juoksemisen jälkeen vetää ihan täysillä 5,5 kilometrin lenkin spurtteineen kaikkineen, parantuneesta ryhdistä sekä siitä että huomasin suihkussa että mun selässä ja käsivarsissa alkaa erottua lihaksia (jep, pullistelen peilin edessä :D:D hahahhahah no ei sentäs. Kovin paljoa kuitenkaan.). Pieniä kyllä vielä, mutta huomaapa ekstrakiloista huolimatta että on sitä tullut joskus vähän treenattuakin.

Nih.

Mulla on uus puhelin. Ehkä siis saatte joskus peiliherutuskuvia. Yritin ottaa tänäänkin ennen lenkkiä mutta tajusin että mulla oli unohtunut mun mintunvihreät rintsikat levälleen sängylle... ja olin siinä vaiheessa tullut jo kotiin ja vaihtanut vaatteet. Että ei sitten tänään KATTOKAA NÄKYYKÖ MUN LIHAKSET TRIKOIDEN LÄPI- kuvaa.

Juu öitä.

Edit: oho se haastekuva unohtu. No en jaksa. Sori.
Edit 2: oho pitikö joku haastaakin?!?!?! No haastakaa itse itsenne. Teki ihan hyvää.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Salitreeni uusiksi

No helou vaan taas pikku tauon jälkeen. Nollaa pukkaa. Aloitin ja lopetin ruokanatsiuskauden (... :D), mutta paino on edelleen sitkeästi sen 83,0. No, olkoon. Ihan sama. Treenimotivaatio on nimittäin kovempi kuin ehkä koskaan, ja pitkästä, pitkästä aikaa kirjasin viikolle 6 treeniä. 6! Ja vieläpä kahtena viikkona putkeen. Hyvä minä. Tälle viikolle on kirjattuna tällä hetkellä 4 treeniä, enkä ole vielä päättänyt jaksanko lähteä puntille ennen treenejä.

Kirjoitustauon aikana on ehtinyt olla neljä sarjapeliäkin, kaksi viikko sitten ja kaksi eilen. Viikko sitten pelattiin ihan oman taitotason ylärajoilla ja vähän päällekin, ja voitettiin molemmat pelit. Toinen 2,5 tunnin väännön jälkeen 3-2, toinen sitten vähän vähemmän väännön jälkeen suoraan 3-0. Eilen sitten pelattiin omalla keskitasolla ja hävittiin ensin selkeästi paremmalle joukkueelle 3-0 ja sitten ehkä aika samantasoiselle joukkueelle myös 3-0. Molempia vastaan saadaan toki pelata revanssi, ja ainakin siitä jälkimmäisestä aiotaan ottaa voitto, sen verran hyvin kuitenkin pistettiin kampoihin keskinkertaisellakin suorituksella.

Autossa matkalla kotiin juteltiin valmentajan kanssa oheistreeneistä ja erityisesti salitreenistä. Ja noh, tiivistettynä: olen tehnyt asiat aika väärin. :D No väärin on ehkä liian rankka ilmaisu, mutta olen keskittynyt liikaa perusvoimatreeniin. Joten siihen tulee nyt muutos. Tästä lähtien salilla tehdään asiat kahdella tavalla: joko lähes maksimipainoilla 3-4 1-3 toiston sarjaa tai sitten 60-70% maksimipainoista 3-4 5-6 toiston sarjaa, mutta hillittömän nopealla tempolla. Lisäksi saliohjelmaan sekä lenkeille tulee lisäyksenä pomppuja ja loikkaharjoituksia. Tärkeimpinä tavoitteina on siis lisätä kimmoisuutta ja pomppuvoimaa. Toinen iso tavoite mulla on nyt saada selkää (ja tietty samalla vatsaa) vahvemmaksi, jotta lyöntiin saisi enemmän voimaa.

Sitten pitäisi vain selvittää, mitkä ne tämänhetkiset maksimipainot ovat. Siihen hommaan on pakko saada joku varmuuden vuoksi kaveriksi, joten en tiedä tehdäänkö sitä vielä tänään vai meneekö ensi viikkoon. Noh, ei se mitään, voin aloittaa noilla nopeilla toistoilla joka tapauksessa jo tänään. Jos siis jaksan mennä, en ole ihan vielä päättänyt.

 Mutta sitä minä vaan, että nyt on aivan sairaan hyvä fiilis treenata. :) Jotenkin tuntuu, että painonpudotus on ihan sivuprojekti jo ja päätavoitteet on jossain ihan muualla. Eipä sillä että se haittaisi, päinvastoin. Mutta eiköhän se painokin putoa hiljalleen tässä samalla.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sunnuntailätinöitä

Sunnuntain pelin ja maanantain treenien jälkeen hehkuin treeni-intoa. Tiistaina kävin punttisalilla, keskiviikkona palauttavalla kävelyllä. Mikä kummallisinta, minä ihan tosi venyttelin! Pitkät, parinkymmenen minuutin venyttelyt, ei ole muuten ihan hetkeen nähty. Torstaina oli treenit - ja tadaa, siihen se taas jäi. Perjantaina väsytti niin järjettömästi työviikon jälkeen, ettei puntti tullut kysymykseenkään. Kävely olisi ehkä mennyt, mutta sen sijaan päädyin syömään miehen kanssa rasiallisen suklaakonvehteja. Lauantaina hirvenpaloittelussa meni yli kymmeneen, joten taas sohva ja suklaat kutsuivat. Tänään piti käydä juoksemassa aamupäivällä, mutta seurakseni saapui tukkoinen nenä ja kammottava päänsärky, joten sekin jäi. Illan treenit menivät kohtuullisesti.

No, ensi viikko on uusi viikko. Jospa nyt saisin itseäni niskasta kiinni ja lähtisin, vaikka väsyttäisi. Tilasin muuten uudet juoksutrikoot ja pitkähihaisen juoksupaidan, jospa niistäkin saisi irti vähän motivaatiota siihen hommaan. Niin ja salikorttikin on tuloillaan - miehen työpaikan sali sulkee muuton vuoksi ovensa joulun jälkeen, joten minunkin on siirryttävä kunnan tarjoamalle. Eihän se mitään, kun sinnekin saa nykyään jo kulkukortin, joka ei ole sidottu aukioloaikoihin. En nimittäin yksinkertaisesti raski olla pois kotoa enempää iltoja kuin nyt jo olen. Ja onhan siellä toki sitten ihan eri varustetaso, tuolta työpaikan saliltahan ei löydy kuin vapaat painot ja tanko, crosstrainer, soutulaite, epämääräinen yleislaite jota en osaa käyttää, penkki sekä leuanvetotanko. Ainakin juoksumattoon aion tutustua lähemmin heti alkuun. Yläselälle saan myös ottaa ylätaljan käyttöön, jee. Ja kyykkyteline! Jee! Saa latoa ihan erilailla rautaa, kun ei tarvitse itse nostaa niskan taakse (siis itsehän toki kyykkään vähintään heti sitten 70kg... mutta hei teoriassa! :D). Muuten tuskin rupean kamalasti laitteiden kanssa värkkäämään, kun en niistä tykkää. Vapaat painot on jees.

Mitäs vielä. Ei kai muuta. Paino jumittaa, koska ööh.. no suklaa... :D Aamulla näkyi olevan 83,2, että tässä sitä iloisesti junnataan. Pitää yrittää ryhdistäytyä, haluaisin aika kovasti alle kahdeksankympin ennen joulua.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Paniikki

Kärsin kamalasta ramppikuumeesta aina, kun pitäisi esiintyä jossakin. Muistan teinivuosilta kotipelit - olin niin kipsissä, että oksetti. (No tuolloin en syönyt mitään muutenkaan, joten siihen ei sentään vaikuttanut jännittäminen mitenkään...) Muuallakin pelatut pelit ja turnaukset toki jännittivät, mutta silleen hyvällä tavalla. Kotipeleissä oli tuttu yleisö ja ennenkaikkea mun iskä katsomossa.

Minun pitäisi tarkalleen ottaen kolmen minuutin kuluttua istua autonrattiin ja lähteä. Ja minua jännittää niin paljon, että söin kahta ruisleipää, banaania, kahvimukillista ja tuoremehulasillista tunnin. Kädet tärisee, pyörryttää, oksettaa, tekee mieli juosta karkuun. Jättää lähtemättä.

Iskä ei tänään pääse (jos olis tulossa niin luultavasti en kykenisi pelaamaan...), mutta mies ja tyttö tulevat kyllä. Apua.

APUA.

Apua.

Apua.

Nyt on kai pakko mennä, halusin tai en. Ahdistaa. Tekee mieli itkeä.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Mitä mun pitäis laittaa päälle?

Treenimotivaation aallonpohja lienee saavutettu ja nyt tullaan pikkuhiljaa ylöspäin. Viime viikolle kirjasin viisi treeniä - kaksi siis lajitreenien päälle. Toinen oli puolen tunnin juoksu, toinen reilun parin tunnin mettäkävely 10kg taapero selässä. Tälle viikolle tavoitteena saada ainakin yksi juoksu ja pari lihaskuntoa - jospa siis tekisin paluun salille ihan liian pitkän tauon jälkeen. Haastetta hommaan tuovat tiistain partiokokous, keskiviikon kyläyhdistyshommat, torstain partiomessu, perjantain työilta ja iikiikiik: sunnuntain peli! Siis sarja-avaus! Tarkoittaa siis sitä, että lauantaina ei ole punttipäivää, koska en ota sitä riskiä, että lihakset on ihan tukossa ja jumissa sunnuntaina näin pitkän tauon jälkeen. Perjantaille tulee pakostikin vapaapäivä tuon työillan vuoksi, ei mitään saumaa että jaksaisin enää puoli kymmenen jälkeen illalla tehdä yhtään mitään. Niin että sali kutsuu keskiviikkona ja ehkäpä silloin sunnuntaina pelin jälkeen.

Minun pitäisi hommata talvijuoksukamppeita. Päätin nimittäin juosta läpi talven, pakkasrajana ajattelin pitää suunnilleen viittätoista astetta. Minunhan oli tarkoitus ostaa suksipaketti, mutta tulin siihen tulokseen, että talveen sopivat juoksuvaatteet tulevat halvemmaksi kuin sukset, monot ja hiihtovaatteet. Tai no, en minä sitä suksien hankintaakaan ihan kokonaan poissulje, mutta ainakaan uutena en voi/halua niitä ostaa. Ja siis nyt sitten tässä mietin, että mitähän sitä. Toiset kehuu toista ja toiset toista, tietenkin. Kenkien luulisi olevan vielä helpohko ostos, sen kun vaan kävelee urheiluliikkeeseen ja sovittelee budjettiin mahtuvat vaihtoehdot läpi, mutta miten se kaikki muu vaatetus? Mikä kaikki on tarpeellista? Onko hyvä kerrasto tärkeämpi kuin hyvä päällykerros? Riittääkö ulkohousujen alle pelkät talvitrikoot? Minkälaisesta langasta kannattaa neuloa säärystimet? Onko pipo välttämätön vai riittääkö esim. fleecevuoritettu hiuspanta edes johonkin asti? Pitääkö lähtiessä hieman palella? Onko näissä hommissa joku ehdoton The Merkki vai riippuuko kaikki mallista, koosta, materiaalista, heijastimien määrästä ja planeettojen asennoista? Apua?

Siis kyllähän minä ulkoillut olen, jos kuulostan nyt aivan urpolta, mutta tuo talviurheilu on syystä tai toisesta jäänyt tosi vähälle (syytän koululiikuntaa hiihtokammosta). Ne kävelylenkit sun muut ei-niin-hikiset urheilut kyllä pärjää vähän millä sattuu vaatetuksella, mutta juoksu on kuitenkin vähän eri asia.

Hmm, ei kai muuta. Tulin juuri treeneistä, meni aika kivasti. Oikea käsi vaan on puoleksi musta, nimetön on turvonnut, polvisuojan yläpuolella on palovamma ja pari mustelmaakin taisi tulla, mutta mitäpä me pienistä. Jännittää kyllä jo tuo sunnuntain peli, vastus on heti alkuun sitä luokkaa että onnellisia ollaan jos saadaan pelattua hyvä peli ja vähän edes vaikeutettua sitä niiden voittoa.

Nyt suihkun kautta iltapalalle ja sänkyyn.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Keskiviikkoinen ajatusvirta

Tänään ajattelin kirjoittaa itsetunnosta. Tarkalleen ottaen siitä, kun se on aivan tuhannen palasina ja oikeampi käsite on oikeastaan itseinho.

Olen aiemminkin kirjoittanut aiheesta. Ollakseni rehellinen, tuosta tammikuisesta aamusta ei ole juurikaan tultu eteenpäin. Eilen tulin itkien treeneistä kotiin, koska olin niin pohjattoman surkea. Tai sellainen tunne minulla oli. Kaikki muut puolustivat aktiivisemmin, löivät kovempaa, syöttivät paremmin, torjuivat useammin. Minä tunsin olevani vain tiellä. Ajattelin, että jos joukkueessa olisi suunnilleen kuka tahansa muu, niin minä en kuuluisi aloituskuusikkoon. Minua roikotetaan siinä mukana vain, koska olen ainoa vaihtoehto ja satun olemaan 20cm pidempi kuin kakkoslibero. Junnujen vanhemmat ja poikaystävät miettivät, että mitä ihmettä toi yksi läski tuolla kentällä tekee, kun ei se mitään osaa.

Sama tunne on vaivannut minua muutenkin viime päivinä. Sain loistavan työpaikan, mutta sain sen vain, koska olin ainoa hakija. Jos sitä olisi hakenut kuka tahansa muu, niin hänet olisi valittu. Ei minua siihen haluta, mutta pienellä paikkakunnalla ei ole vaihtoehtoja. Mies on tuossa vain, koska satuimme törmäämään lukiossa. Hän lähtee heti, kun löytää jonkun paremman. Ei hän oikeasti halua olla minun kanssani, mutta onpa nyt vaan kun ei ole ketään muutakaan näköpiirissä. En soita ystävälle kertoakseni, että sain sukan valmiiksi - en halua vaivata, olla haitaksi, pilata toisen iltaa omilla turhanpäiväisillä jutuillani. Eikä se sukkakaan sitäpaitsi niin hieno ole, ystävä tekisi kolmessa tunnissa paljon nätimmän. Ja niin, tietysti olen aivan tolkuttoman surkea äiti. Tyttöriepu ei vain tiedä paremmasta.

Tiedän, että kuulostan harvinaisen epävarmalta teiniltä. Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan. Ja niin kauan kuin muistan, olen ajatellut, että laihana kaikki olisi paremmin. Jos olisin laiha, osaisin pelata paremmin; hyppäisin korkeammalle, puolustaisin ketterämmin. Jos olisin laiha, mies suorastaan jumaloisi minua eikä päästäisi minua hyppysistään ikinä. Jos olisin laiha, saattaisin jopa nauttia ystävien kanssa saunassa käymisestä tai shoppailusta tai syömisestä sen sijaan, että tahtoisin vain valua viemäriin. Ai minullako taipumusta syömishäiriöön? Kuulostanko siltä?

Minä en todella tiedä miksi olen tällainen. Tai hyvä on, kyllä minä tiedän.

Äitini oli kestolaihdutuskuurilla aina. Minä olin liian lihava, aina. Olin ensimmäisellä laihdutuskuurillani ehkä toisella tai kolmannella luokalla. Sen lisäksi että olin liian lihava, en osannut oikein mitään muutakaan. Millään minun tekemälläni ei ollut arvoa. Piirustukset ja askartelut lensivät roskiin, kun ei niitä kannattanut säästää. Käsitöilleni naurettiin ja sanottiin, että no olet kyllä äitisi geenit perinyt kun ei tuosta mitään tule. Kymppi miinuksesta irtosi kommentti "mikä tuo miinus oikein on". Kotitöistä sai harvoin - jos koskaan - kiitosta, lisävaatimuksia tipahteli päivittäin. Olin liian perinteinen, liian harmaa, liian tylsä, tyhmäkin.

Koulussa minua kiusattiin ihan koko peruskoulun ajan. Minut jätettiin ulkopuolelle, ei kutsuttu synttärijuhliin, hiljennyttiin samantien jos tulin paikalle. Yhden tapauksen muistan erityisen hyvin - yksi tyttö toi minulle pilalle menneen kutsun ystäväjuhliin ja kertoi, ettei olisi halunnut kutsua minua, mutta äiti pakotti. Sanoi, että tässä on nyt tämä, mutta älä tule, kun ei me sinua sinne haluta. Minulle vittuiltiin, minulle naurettiin. Minä haisin, minä olin ruma, minä olin lihava, minä luulin olevani joku vaikka todellisuudessa en ollut yhtään mitään. Musiikki-illassa lauloin liian kovaa ja nolasin koko porukan. Yläasteella lentopallotreeneissä kentän laidalle kokoontui poikia naureskelemaan ja seuraavana päivänä koulussa kysyttiin, että miksi roikun mukana vaikka minulla on surkea kunto ja olen joukkueen huonoin pelaaja. Vielä lukiossa bändin esityksen jälkeen minulle tultiin kertomaan ystävällisesti päin naamaa, että olen paska laulaja.

Oli minulla ystäviäkin, hyviäkin. Minulla oli lentopallo, partio, paljon hyviä hetkiä. Iskä. No, ei kai tuollaista jatkuvaa paskaa olisi jaksanutkaan. Täytyy sanoa, että erityisesti kaksi tyttöä pelastivat elämäni. Minulla oli koko ajan joku, jolle puhua, jonka kanssa nauraa, itkeä, riehua festareilla, olla ensimmäistä kertaa kännissä, valvoa läpi yön, pelata Aliasta, juoda kaakaota villasukat jalassa. Tehdä sitä, mitä kaikki muutkin nuoret tekivät. Sittemmin tiemme ovat eronneet, mutta ihan hiljattain olemme toisen kanssa jutelleet jo. Pyytäneet anteeksi. Tutustuneet vähän uudelleen.

Minulla meni aivan järjettömän kauan tajuta, ettei tuollainen kotikasvatus tai kouluympäristö ole normaalia. Että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka ihan todella arvostavat sitä, mitä sanon tai teen. Että kaikki eivät vihaa itseään eikä minunkaan oikeastaan pitäisi. Siihen vaadittiin yksi kappale miehiä ja yksi kappale anoppeja. Muistan ikuisesti sen uskomattoman hämmennyksen, kun anoppi tuli kotiin ja sanoi: "Oi, olet tyhjentänytkin jo tiskikoneen. Kiitos, olipa kivasti tehty. Miten sinun päiväsi meni?". Joku kiitti minua, ihan arkisesta asiasta, ja kysyi vielä kuulumisia päälle. Ja mikä kummallisinta, oikeasti kuunteli, mitä vastasin. Oli aidosti kiinnostunut siitä, mitä sanoin. Huolehti, että minulla oli pipo päässä ja parilliset lapaset. Teki iltapalaa riideltyäni äidin kanssa ja itkettyäni koko illan, otti minut luokseen asumaan, soitteli kun muutettiin kauas kotoa. Ei varmaan tarvitse kertoa, että anopin vaikea sairaus ja sittemmin kuolema tuntui ja tuntuu edelleen kolmen vuoden jälkeen täysin kohtuuttomalta.

Ja mies, voi mies. Kiitän Luojaa siitä, että kohdalleni on sattunut mies, joka ei käytä kynnysmattoluonnettani hyväkseen - olisin ollut ihanteellinen uhri jollekin narsistipersoonalle. Minulla on mies, joka jaksaa ottaa syliin ja sanoa kerran toisensa jälkeen, että olet paras. Mies, joka on tehnyt ihan järjettömän työn saadakseen minut edes jotenkuten teipattua kasaan, saanut minut hymyilemään, saanut minut uskomaan että kelpaan. Että olen hyvä. Että joku rakastaa minua juuri tällaisena, kaikkine oikkuineni. Ettei minun tarvitse olla mitään muuta kuin olen.

Luulisi, että kaikki on jo edes vähän paremmin. No, ehkä onkin, mutta oikeasti aika vähän. Vihaan edelleen peilikuvaani viitenä päivänä seitsemästä. En pidä itseäni tai tekemisiäni yhtään minään. En ole mielestäni hyvä missään. En osaa pelata, neuloa, laulaa, tehdä töitäni, hoitaa kotia tai kasvattaa lasta. Kaikki muut ovat minua parempia ja ihmiset sietävät minua vain, koska on pakko.

Kyllä minä oikeasti yritän. Yritän sanoa, että katso kuinka hienon sukan neuloin. Pakotan itseni olemaan hiljaa, vaikka tekisi mieli itkeä miehelle että sä pettäisit mua heti kun vaan löytäisit jonkun jonka kanssa hypätä sänkyyn. Hakeudun tilanteisiin, joissa minun pitää olla esillä, laulaa, perustella mielipiteeni ja uskoa itseeni ja kykyihini. Soitan sille ystävälle, vaikka ensimmäisenä tekee mieli sanoa "anteeksi että vaivaan taas, sulla on varmasti parempaakin tekemistä".

Enkä minä aina onnistu. En lähellekään. Viimeiset kaksi päivää olen rypenyt taas niin pohjamudissa kuin vain voi. Miltei purskahtanut itkuun treeneissä ja eteisessä romahtanut ihan kokonaan. Heittänyt sukkapuikot seinään ohjeen virheen takia, ollen varma että vika on vain ja ainoastaan minussa, vetänyt valmiin sukan jalkaan ja miettinyt, että ei tämä ole yhtään niin hieno kuin pitäisi olla. Aloittanut aamuni itkulla, kun paino ei ollut pudonnut. Lopettanut laulamisen kesken biisin, kun kuulostin niin hirveältä. Painanut punaista luuria ennenkuin puhelin on alkanut hälyttämään. Ennen tämän tekstin kirjoittamista itkin, koska en vain jaksa lähteä puntille kahden uuvuttavan työpäivän jälkeen, ja olen varma että minut potkitaan kohta joukkueesta ulos kun en tee kuntoni eteen mitään.

Todellisuus on minulle venyvä käsite. Tiedän, että minulla oli maanantaina vain huono päivä. Tsemppasin kesken treenien, torjuin vaikean lyönnin, puolustin oikeastaan ihan hyvinkin. Sukat ovat oikeasti ihan mieletön saavutus - olen tehnyt palmikoita kerran aiemmin ja nyt tein koko sukan mittaisen ja -levyisen, siistin, tasaisen, virheettömän ristipalmikon. Paino ei ole pudonnut, koska viikon totaalisen treenitauon jälkeiset treenit ja juoksulenkki painavat lihaksia. Äänialani on laaja ja olen kehittynyt äänenkäytössä valtavasti ihan puolen vuoden sisällä. Ystävä ei todellakaan olisi pahastunut soitostani. Minua ei potkita joukkueesta mihinkään ja ylihuomenna on lähtö turnaukseen, joten viikolle ei tulisi tämän päivän puntin jälkeen ainoatakaan vapaapäivää.

Mutta silti epätoivon iskiessä ne tunteet ovat minulle totisinta totta. Minä ihan oikeasti olen mielestäni ruma, lihava, oksettava, huono. Se on minulle sillä hetkellä totta eikä minulle auta puhua järkeä. Ja juuri nyt, kun huonompi hetki on tässä - luin kirjoittamaani ja ajattelin suunnilleen näin: "Pitäisikö pyyhkiä tuo viimeinen lause pois. Minut voidaan potkia siitä joukkueesta. En saa luulla itsestäni liikoja, minut pudotetaan kohta maanpinnalle. Ja se sukka... ei se nyt niin hieno ole. Äänialakaan ei nyt niin laaja ole, äh, pitäiskö tuo koko kappale pyyhkiä pois. Maanantainakaan en kyllä oikeasti puolustanut hyvin.".

Tajuatteko? Minä en ole mielestäni mitään. En kukaan. En minkäänarvoinen. Jos joskus erehdyn kuvittelemaankaan mitään itsestäni, tulen nopeasti toisiin ajatuksiin.

Niin ja se lapsuus ja nuoruus... niin. Löydän itseni usein vähättelemästä kokemuksiani. Meillä on kotona kyllä juotu, mutta ei joka päivä. Minua ei ole koskaan lyöty. Minulla on aina ollut ruokaa, puhtaat vaatteet, lämmin koti, ja kyllä se äitikin minua varmaan rakastaa kaikesta huolimatta. Minulla oli niitä kavereita, harrastuksia, ihan kivaa elämää. Minulle ei ole tapahtunut mitään oikeasti vakavaa - minua ei ole hakattu, minua ei ole raiskattu, minua ei ole kiusattu fyysisesti koskaan, en riutunut luuviuluksi syömishäiriön johdosta - joten en oikeastaan saisi valittaa. Tulen ihan tavallisesta perheestä, teen ihan tavallista työtä, asun ihan tavallisessa talossa. Minulla on perhe, ystäviä, harrastuksia. Elämäni on kaikinpuolin normaalia, ilman mitään ihmeellisiä poikkeamia. Ajattelen kaikesta tästä ihan samalla tavalla kuin kaikesta muustakin: ei tämä nyt mitään, ei tässä ole mitään kummallista, tyhmää kirjoittaa kokonainen blogipostaus tällaisesta.

Että sellaista.

Miten tällainen postaus lopetetaan?

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Gah

Jee 83,2 jee 15kg rikki jee.

Jee en oo liikkunut yhtään tarpeeksi jee olen huono ihminen jee.

Että silleen.

Minun liikuntamotivaationi on kadonnut. Siis kertakaikkiaan totaalisen kadonnut. Juokseminen ei huvita, punttisali ei huvita, kuntopiiri ei huvita, lajitreeni nyt vielä jotenkuten muttei niin paljon sekään kuin normaalisti. Ja niinpä sitten olen istunut kotona. Syönyt karkkiakin, en kyllä mitenkään järjettömiä määriä (painokin laskenut), mutta syönyt kuitenkin. Olen minä liikkunut, juuri nippanappa 4 kertaa viikossa, ettei nyt ihan kaikki tehty työ valu hukkaan. Mutta ääh.

Mikä minua vaivaa?! Mikä lie kaamosmasennuksen esiaste, en tiedä, mutta ärsyttävää tämä on. En saa mitään aikaiseksi, en lähde lenkille, makaan sohvalla ja nukkuisin vaikka kellon ympäri joka yö. Ja kun en saa nukkua niin sitten olen väsynyt ja ärtyisä ja yleisesti ottaen todella miellyttävä ihminen.

Blaah.

Päätin, että nyt on aika pysäyttää tämä homma. Vaikka alkuun vääntäisinkin itkua lenkillä. Tänään minä lähden juoksemaan, huomenna puntille, perjantaina aamulenkille ennen reissuun lähtöä, lauantaina puntille reissusta palaamisen jälkeen ja sunnuntaina ehkä uimaan. Nyt riittää. Minä en halua olla tällainen. Minä en ole tällainen. Minä nautin liikkumisesta, kipeistä lihaksista, tuloksista, hyvästä olosta treenin jälkeen saunassa. Sarja-avaukseen on kaksi viikkoa ja minä olen tällaisessa jamassa, se ei vaan käy.

Porkkana? Ei ole. Kyllä minun nyt saakeli sentään pitää pystyä olemaan oma itseni, oma urheilusta nauttiva itseni, ilman mitään palkintojakin.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Läski lauantai-ILTANA

Ei mulla mitään motivaatiota vieläkään ole, mutta hoksasin, että vois ottaa kuvat kun ensimmäisistä on reilu 10kg aikaa. Vasemmalla siis 84,0kg ja oikealla 94,6kg. Sama toppi, yhtä likainen peili ja sotkuinen makkari. Ja edelleen ärsyttää, kun jalkojen kehitystä ei näe ollenkaan tuon pitkälle vedetyn topin takia.




 Onhan sitä hoikistuttu. Nuo käsivarret on edelleen oma inhokkini.

Ei irtoa enempää.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Pieni ruokavaliomuutos

Sairastuvalta päivää, taas vaihteeksi. Mummolareissun jälkeen sekä mulla että tytöllä nousi kuume, joten tämän viikon työ- ja hoitosaldoksi jäi 0,5 päivää. Hiphei vain. Tänään alkaa olla ensimmäinen päivä, kun olo on edes lähes normaali. Eilen yritin jo mennä salille nuhaisesta olosta huolimatta, mutta ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen alkoi hengitys vinkua ja kurkkuun koskea, joten jäipä sekin vain sitten yritykseksi. Huomenna sitten treeneihin ja täysi rähinä päälle. Sarja-avaukseen on aikalailla tasan kuukausi - aloitamme kotipelillä marraskuun ensimmäinen lauantai.

Mutta siis joo, tulin oikeastaan kirjoittamaan ruoasta.

Katsoin torstaina tytön päiväuniaikaan FoodInc-dokumentin, ja täytyy sanoa, että se oli ensimmäinen ruokateollisuudesta kertova dokumentti, joka ihan oikeasti sai ajattelemaan. Olenhan minä noita nähnyt, mutta jotenkin niiltä kauhukuvilta ja tapetuilta kanoilta on helppoa sulkea silmänsä - ajatella, ettei se nyt oikeasti tuollaista ole, hirveää ylidramatisointia, musiikitkin laitettu muka ja oikein zoomattu tuohon possuriepuunkin. Tuossa dokkarissa ei ylikorostettu tai dramatisoitu, vaan yksinkertaisesti ladottiin faktat tiskiin eikä jätetty katsojalle ainuttakaan syytä syödä tehotuotettua lihaa.

Ja niinpä minä sitten päätin miehen kanssa juteltuani, että tässä taloudessa ei syödä enää koskaan kanaa, possua eikä nautaa.



Käytännössähän me emme silti ala kasvissyöjiksi. Me syömme edelleen riistaa, poroa ja kalaa, emmekä aio luopua myöskään maitotuotteista tai kananmunista. Minun ja tytön hoito- ja työpaikkaruokailuihin emme voi juuri vaikuttaa, enkä jaksa uskoa miehenkään syövän kasvisruokavaihtoehtoa lounasravintolassa. Kyseessä on nyt siis ihan vain kotiruokailuun tuleva, verrattain pieni muutos; muutamana päivänä viikossa meillä syödään tästedes kasvisruokaa. Itse aion syödä kasvis- tai kalaruokaa tästä lähtien aina kun mahdollista, eli myös ravintoloissa.

Kasvisruoan lisäämisen ohella pitää tietysti huolehtia proteiininsaannista. En ole kuitenkaan siitä huolissani, sillä syömme tosiaan maitotuotteita päivittäin ja lihaa ja kalaa kuitenkin useamman kerran viikossa. Enemmän minua huolettaa yksi ihan käytännön asia: olen kokannut ihan olemattoman vähän kasvisruokia! Joskus satunnaisesti kasvispastaa ja ehkä kerran viimeisen kolmen vuoden aikana olen tehnyt pinaattilättyjä. Tässä kohtaa on siis opettelun paikka.

Tämän perheen osittainen kasvisruokailu alkoi uunisiialla ja riisillä, huomenna syödään samaa. Maanantaina aion tehdä kasvislasagnea, jota syödään myös tiistaina ja varmaan keskiviikkonakin (ollaan tämä viikko tytön kanssa kaksin kun mies on työreissulla, joten tuosta ruoasta riittää varmaan kolmeksi päiväksi). Keskiviikkoaamuna otan hirvenpaistin sulamaan, paloittelen sen illalla pataan ja laitan leivinuuniin, torstaiaamuna lisään naurista, lanttua, sipulia ja porkkanaa ja annan olla koko päivän. (Ah nam, kuola valuu).

Että sellainen päätös.

Hyviä, ehkä myös helppoja ja arkeensopivia, myös lapselle uppoavia kasvisruokavinkkejä otetaan vastaan! :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Perseilyviikon miinus

Aamulla vaaka näytti neljänkin tarkistuksen (jep, hyppäsin viidesti...) jälkeen 84,0. Kuudennella kerralla 83,8, joten uskottava on. Hullua. En enää ikinä yritäkään syödä fiksusti. :D

No ei vaan, totuushan on se, että kyllä minä fiksusti syön. Erittäin fiksusti. Mutta koska herkuttelen, olen varma että paino nousee tai vähintäänkin jumittaa. Etten minä saa liikunnalla mitään kulutettua ja olen surkea ihminen. En ole oikein sisäistänyt vielä, että minun kroppa on ruvennut toimimaan niinkuin pitääkin, ettei enää suklaapatukan katsomisesta hyppää kahta kiloa vyötärölle. Olen kyllä miettinyt, että mistähän tämä johtuu. Ehkä siitä, että pääpiirteittäin ruokavalioni on hyvä, vaikka syönkin liikaa suklaata. Ehkä siitä, että olen opetellut juomaan tosi paljon vettä. Ehkä siitä, että liikun paljon ja monipuolisesti. Ehkä siitä, että henkisestikin voin 100000000000000000000000000000000000 kertaa paremmin kuin vaikkapa vuosi sitten. En tiedä. Enkä valita!

Mutta nyt viikon viimeiseen työpäivään, viimeinkin. Tämä viikko on tuntunut miltei kuukaudelta. Tänään meidän perhe pakkaa laukut ja koirat autoon ja ottaa omatoimisen, neljän päivän mittaisen irtioton arjesta. Lähdemme mummolaan, nettiyhteyksien ulottumattomiin ja tulemme vasta tiistai-iltana kotiin. Parhautta. Kahdet lajitreenit jäävät väliin, mutta tiistai-iltana suuntaan harrastevuorolle ja viikonlopun liikunnat hoituvat kyllä takuulla, kun nappaan tuon hieman vajaa 10kg taaperon selkään ja kiikun läheiseen vaaraan nauttimaan ruskasta ja rauhasta.

Hyvää viikonloppua teille!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Luuserin terveiset

Juupasejuu. Aamulla painoin 84,9 kiloa. Että joo. Mutta ihan saan itseäni syyttää!

Viime viikkoina ei ole nimittäin kiinnostanut joku ruokavalio yhtään. Ei siis niin vähääkään. Ei, vaikka vasta kirjoitinkin että joo nyt minä rupean herkkulakkoon ja kaikkea. Sitä kesti viikon. Liikuntakaan ei ole pariin viikkoon maittanut entiseen malliin, vaikka olen minä kiltisti sen 4-6 treeniä puskenutkin menemään. Ainoa, mikä on napannut ollenkaan, on lajitreenit. Niitä onkin taas kolme viikossa ja harrastevuoro päälle, mutta eipä ne yksinään oikein riitä mihinkään.

On vaan jotenkin niin blaahihansama-olo koko painonpudotuksen suhteen. On muka niin hyvä olla ja läpäläpälää. On kai, tai siis, onhan mulla hyvä näinkin. Olen hyvässä kunnossa, kehityn koko ajan, vaatekaupoissa ei tartte ostaa isointa kokoa (ihan niinku mulla rahaa johonkin vaatteisiin olis, mutta siis teoriassa), ruokavalio on pääpiirteittäin aivan kunnossa ja sitä rataa.

Mutkumutkumutku. Sitten tulee se mutku. Mutku mä vaan haluan painaa alle 80kg ja edelleen jossain takaraivossa kolkuttelee jopa se 70 kilon rajapyykki. Koska en minä oikeasti halua loppuelämääni näyttää tältä. Koska olen minä edelleen ihan oikeasti ylipainoinen. Lihava. No, rumakin.

Miksi en sitten saa itseäni niskasta kiinni? Mikä siinä suklaalevyssä on muka niin mahtavaa? Tai omenapiirakassa (ok, suomalaisista ompuista tehty tuore omenapiirakka on mahtavaa)? Miksi minä en saa pidettyä itseäni ruodussa sen vertaa, että pääsisin edes siihen normaalipainoon? Mikä minua vaivaa?!

Jos nyt tässä vaiheessa kertoisin, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni todella, todella vakavasti harkinnut ateriankorvikedieettiä. (Juu tässä vaiheessa saa ottaa olkapäistä kiinni ja ravistella.) Siis nutrilettiä tai sellaista. Että jos niillä saisi sen viimeisen 10kg runtattua vauhdilla pois, niin sitten voisin keskittyä ylläpitoon. Koska kyllä minä sen näköjään osaan, ei siihen muuta vaadita kuin normitreenitahti ja vähän suklaata.

Fiksu laskee, ettei pudottamiseen tarvitse kuin jättää ne suklaat ja muu ylimääräinen kökkö pois.

Ja minä en saa sitä aikaiseksi.

Luuseri lähtee nyt töihin. Parempaa keskiviikkoa teille.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Pieni miinus ja sekalaisia kuulumisia

Flunssasta toivuttu! Maanantain ja tiistain vielä himmailin, maanantaina en ollut töissäkään. Keskiviikkona kävin varovaisella 4,5km juoksulenkillä ja torstain reenit menivät flunssaolon puolesta jo hyvin. Harmi vaan että alaselkä kipuili koko ajan niin, etten todellakaan päässyt tekemään täydellä teholla oikein mitään, blaah. Selkäkin on nyt kuitenkin parempana, onneksi.

Eilen pidin vapaapäivän, kun olin turkasen väsynyt töiden jälkeen ja kömminkin sänkyyn jo puoli kymmeneltä. Ylös pääsin jopa yhdeksältä, että oho hups vain. :D Tänään olisi tarkoitus joko juosta tai pyöräillä, ja huomenna onkin jännä päivä; pääsen pitkästä, pitkästä aikaa pumpiin! Täällä tuo pump on normaalisti tiistaisin ja se ei mulle käy partiohommien vuoksi (ja pitäis sitä vissiin kotonakin joskus olla?), mutta nyt on ohjaajan poissaolojen vuoksi kaksi sunnuntaipumpia peräkkäin. Jee :) Yritin kyllä ilmoittautumisen yhteydessä kiitellä ohjaajaa hulluna sunnuntaipumpista vähän siinä toivossa, että niitä jatkossa alkaisi olla vakituisemminkin. Huomenna yritän parhaani mukaan ehtiä myös uimaan, koska niska-hartiaseutu on niin tukossa että päätä särkee ihan koko ajan. Tuolla uimahallilla on ihan surkeat aukioloajat, joten uintia en saa ängettyä vakkariksi viikko-ohjelmaan millään, mutta nyt kyllä tosiaan olisi oikeasti tarve päästä.

Niin joo ja miinustakin on havaittu, aamupaino tänään 84,7! Alle kilo enää 15 kilon merkkipaaluun, aika jees. Jospa tuo kuukauden kestänyt jumi olisi nyt helpottanut ja paino putoaisi taas vähän ripeämpään tahtiin.

Sellaista tänne. Me lähdetään tytön kanssa nyt ulos, kun aamupäivä on mennyt siivouspuuhissa. Palaillaan!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Saikulla

Täällä aloitettiin syyskuu tyylikkäästi flunssalla. Onpa kivaa... tänään on kyllä jo rutkasti parempi olo kuin eilen, mutta treenitauko venyy kyllä tällä kurkkukivulla ja rääntuotannolla vähintäänkin tiistaille. Blaah.

Aamupaino oli tänään 85,1, että iloisen jumin merkeissä mennään. Jotenkin en jaksa edes välittää. Syömiset on olleet erittäin jees, liikunnat samoin. Ei mulla haittaa. Kyllä se sieltä tippuu, pikkuhiljaa.

Tukossa olevat aivot eivät nyt kykene tämän kummempaan postaukseen. Palaillaan hieman terveemmissä merkeissä!

torstai 22. elokuuta 2013

Liikkumisia ja ryhtiliike, taas

Täällä mennään iloisen jumituksen parissa, eilen paino 85,3. No jospa se ensi viikolla! Täytynee vähentää tuota keksin mussuttamista, jotenkin tuntuu taas että on karannut vähän lapasesta. Äh, on niin helppoa lipsua vanhoihin tapoihin, koska olenhan minä jo ihan hyvä näin. No juu ehkä olen, mutta kyllä minä tahtoisin sinne seiskalla alkaviin lukuihin ihan tosissani!

Pari viikkoa on tullut liikuttua näin:

Ma - Lentopallo 2h
Ti - Beachvolley 2h
Ke - Lepo
To - Lentopallo 2h
Pe - Lepo
La - Puntti 1h 15min, juoksu 1h 4min/10km
Su - Lepo

Ma - Lentopallo 2h
Ti - Kuntopiiri 30min
Ke - Lepo
To - Lentopallo 1h 30min
Pe - Marjastus 1h 30min
La - Juoksu 30min (sis. spurtit ja loikkaharjoitus)
Su - Marjastus 1h 50min

Ja tämä meneillään oleva viikko:

Ma - Lentopallo 2h
Ti - Lepo
Ke - Puntti 1h
To - Lentopallo 1h 30min
Pe - Juoksu 45min-1h
La - Puntti/Lepo/Marjastus
Su - Puntti/Juoksu/Marjastus

Että treenit ne vaan kulkee, vaikka sokeria meneekin ihan liikaa. On kyllä silti ihan parasta huomata, että vaikka mussuttaisin niitä keksejä, niin paino ei nousekaan. Ainakin tiedän osaavani toimia sitten ylläpitovaiheessa ja se rauhoittaa kyllä kovastikin. Yksi suurimmista peloistani kun on lihoa kaikki takaisin ja kaikkein pahimmassa tapauksessa vielä jotain ekstraakin...

Mutta joo, nyt vain pitäisi saada isompaa vaihdetta silmään. Jospa pitäisin tiukkaa kuria siihen saakka, että paino alkaa seiskalla? Kohtuullisella pudotusvauhdilla se tarkoittaisi paria-kolmea kuukautta. Ihan en ehdi siihen, että olisin tytön synttäreillä 13.10. 20kg pienempi kuin viime vuonna, mutta ei se taida kauaksikaan jäädä. Juu, näin minä teen. Ennen noita synttäreitä ei ole tulossa minkään sortin kissanristiäisiä, joten eipä ole mitään tekosyytäkään sitten herkutella. Eli jep, nyt siis mennään täysillä noihin kekkereihin saakka! Sopivasti kausikin alkaa lokakuussa ja senkin takia on hyvä vähän nostaa panoksia myös syömispuolella.

Mitäs muuta tänne kuuluu. Ai joo, minun pitäisi hommata uusi juoksutakki ja melkein housutkin syyskelejä varten. Täällä alkaa olla jo aika kylmä iltaisin, ja mun reilu vuosi sitten ostamat takit on molemmat jo häiritsevästi liian suuria ja pitkät trikootkin alkaa olla vähän löysät. Stadiumin nettikaupassa olisi vielä tarjous Socin juoksupuvusta (takki ja housut) hintaan 39,90, mutta rahatilanne on ihan supertiukka... ääh. Ärsyttävää. No pitää katsella, tuossa kuitenkin säästäisi sen parikymppiä.

Mun pitää nyt alkaa siivoilemaan, meillä alkoi tytön kanssa viikonloppu kun toisella nousi kuume. Kurjaa. Palaillaan!

lauantai 10. elokuuta 2013

HIIIIIIIIIIIIIIIII

MINÄ JUOKSIN KYMMENEN KILOMETRIÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ei muuta. Hyvää yötä. :D

perjantai 2. elokuuta 2013

Miinusta miinusta

Palataanpa perusjuttuihin; aamupaino 85,2! Kahdessa viikossa -800g. Erittäin, erittäin hyvä siihen nähden miten viime viikko tuli perseiltyä niin treenien kuin syömistenkin osalta. Tämä viikko onkin mennyt jo taas normaalirytmissä, vaikken töihin eilen vielä päässytkään pienoismallin sairastumisen vuoksi. Jep, aloitin loman jälkeen tyylikkäästi lapsen sairaslomalla :D Pienoismalli on onneksi tänään jo rutkasti parempi, joten menee tänään mun äidin hoitoon että pääsen käymään töissä. On oikeasti jopa kiva mennä.

Viime viikon liikuntaan ei palata, mutta tällä viikolla homma on mennyt taas hyvin:

Ma - lentopallo 1h 50min
Ti - beachvolley 1h 45min, kuntopiiri 40min
Ke - lepo
To - lentopallo 1h 40min
Pe - juoksu/pyöräily, ehkä puntti
La - juoksu/pyöräily/lepo
Su - juoksu/pyöräily, puntti

Sellaista! Nyt mun pitää jo mennä, kolmen minuutin päästä pitäis periaatteessa istua autossa. Hups. :D Onneksi se ei ole niin justiinsa tänään. Mukavaa perjantaita!

torstai 1. elokuuta 2013

Äitiydestä, itsensä hyväksymisestä ja kaikesta siltä väliltä

Jokaiselle blogin lukijalle taitaa olla selvää, että minä olen äiti. Minulla on maailman ihanin, suloisin, valloittavin ja mahtavin pieni tytär, joka täyttää parin kuukauden kuluttua kunnioitettavat kaksi vuotta. Olen lueskellut säännöllisen epäsäännöllisesti niinsanottuja mammablogeja niistä kuuluisista kahdesta viivasta lähtien, mutta vain kolme on jäänyt pysyvästi lukulistalle, ja luen huomattavasti enemmän lifestyle-blogeja ja treeniblogeja. Miksikö? Osassa tökkii kirjoitustyyli, mutta suurimman osan elämäntilanteet ovat kuitenkin valovuosien päässä omastani. Vaikka olenkin äiti, olen valtavan paljon muutakin - minä ihan tosi olen 22-vuotias, ja vaikka aviomies, asuntolaina, vakityö, kaksi autoa ja kaksi koiraa ovatkin aika kaukana keskivertoparikymppisen elämästä, niin en siltikään tunne oloani erityisen kivaksi 30+-vuotiaiden äitien kanssa. Tunnen itseni usein ihan kakaraksi, varsinkin silloin, kun puhe kääntyy nuoruuteen ja siihen kuuluvaan epävarmuuteen. Tai siihen, kuinka parikymppisenä kuvitteli tietävänsä kaiken eikä kuitenkaan tiennyt mistään mitään. Toisaalta taas omanikäisten kavereideni murehtiessa kesätyöpaikkoja tai tulevien pippaloiden asukokonaisuutta, olo on tosi vanha ja ulkopuolinen. Minä olen käynyt viimeksi ulkona... ööh... enkä edes varmaan enää osaisi loihtia kasvoilleni bilemeikkiä, puhumattakaan siitä, olisiko kaapissani minkään sortin baarivaatekokonaisuutta.

No, meni heti sivuraiteille... mutta siis. Parin päivän ajan näissä äitiblogeissa on kiertänyt Mami Go Go:n Mintun eteenpäin laittama haaste. Alkuperäistä tekstiä lainatakseni:

"Näin muutama viikko sitten kuvia A Beautiful Body Projectista. Projekti lähti käyntiin kun valokuvaaja Jade Beall sattumalta näki ravintolassa ollessaan pöytien välistä pujahtavan naisen raskausarpisen vatsan. Hän ymmärsi että muillakin, ihan tavallisilla ihmisillä voi olla raskauden runtelema vartalo ja lehdissä näkyvät kauneusihanteet eivät ole kovin realistisia. Hän itse oli kovin epävarma omasta raskauden jälkeisestä vartalostaan ja masentunutkin asiasta. Hän otti itsestään muutaman kuvan ja laittoi ne nettisivulleen. Pian niin monelta samassa tilanteessa olevalta naiselta oli tullut yhteydenottoja kuvata myös heitä, että kuvista ja näiden naisten tarinoista ollaan nyt tekemässä kirja. -- Siitä syystä heitänkin nyt teille kaikille upeille blogisiskoille aika vaativan haasteen Beautiful Body Book henkeen. Olisi todella hienoa jos moni lähtisi mukaan ketomaan oman pienen tarinansa. Kuvan kanssa."

Haaste on ollut valtavan suosittu, ja olenkin tänään vieraillut useammassa äitiblogissa kuin ehkä tähänastisen äitiurani aikana yhteensä. Naiset ovat ihan oikeasti kuvanneet itseään alusvaatteisillaan, kaikkine raskausarpineen, selluliitteineen, venähtäneine napoineen ja hätäsektioarpineen. Jokainen noista postauksista on todella henkilökohtainen ja mielettömän rohkea. Kommenteissa naisia ylistetään ja kehutaan - ihan syystä. En ole nähnyt yhtäkään rumaa tai järkyttävää kuvaa, vain kauniita, muodokkaita ja muodottomia naisia, hymy kasvoilla ja vatsat rutussa. Tekstit ovat liikuttavia, fiksuja, ihania kuvauksia siitä, miten kivikkoinen on ollut tie itsensä hyväksymiseen ja miten osalla matka on vielä aivan kesken.

Minusta ette tule näkemään kuvaa alusvaatteisillani. Ette nyt, ettekä todennäköisesti koskaan. Syynä on yksinkertaisesti se, etten halua. En pysty. En uskalla.

Ja tärkeimpänä - haasteen koko ajatus lähtee siitä, että äidit hyväksyvät vartalonsa sellaisina kuin ne ovat. Jos minä hyväksyisin vartaloni tällaisena, en kirjoittaisi painonpudotukseen keskittyvää blogia. Minä tahdon muokata kroppaani, ja tuntuu lähes rikokselta myöntää se. Haasteen idea on hyvä, ja kuten sanoin, kuvat upeita. Pisteet heille, jotka pystyvät lataamaan kuvan raskausarvistaan nettiin ja kirjoittamaan saatteeseen, että tämä kroppa on kantanut ja synnyttänyt kaksi lasta, joita rakastan enemmän kuin mitään ja se on ihan ok etten näytä enää samalta kuin ennen.

Minä en ole tyytyväinen kroppaani, ja siksi pudotan painoani ja teen tosissani töitä sen eteen, että se näyttäisi toisenlaiselta.

Tottakai minullakin riittää työstettävää ja hyväksyttävää, sillä raskaus ja synnytys muuttivat vartaloani myös pysyvästi. Kauniit, kiinteät rinnat - juu ei ole näkynyt pariin vuoteen, raskausarvista ruttuinen vatsa - siitä en pääse eroon enää koskaan, suonikohjut polvitaipeissa ovat sentään vähän haalistuneet jo mutta tuskin katoavat kokonaan, leventynyt lantio on myöskin tullut jäädäkseen. Kropassani on kuitenkin asioita, joille voin ja haluan ja teen koko ajan jotakin. Tahdon lihaksikkaan, vahvan, kestävän ja niin kiinteän kropan kuin vain äidille on mahdollista. Se kroppa on se, jossa tiedän olevani minä - kaiken tämän läskin alta on nimittäin kuoriutumassa urheilija, joka rakastaa itsensä haastamista, veren maku suussa juoksemista, kipeitä lihaksia ja lentopalloa. Se urheilija ei jaksa, jos se ei syö oikein. Ja kun syön oikein ja urheilen näin paljon, paino tippuu ja hiljalleen saavutan sen kropan, jonka tahdon.

Olisihan se varmaan vapauttavaa katsoa peiliin ja ajatella, että hei, olen kaunis juuri tällaisena. Kivaa, jos joku niin voi tehdä. Minä en voi, en vielä. Kuitenkin viimeksi tänäaamuna noin viiden aikaan, käytyäni suihkussa pesemässä lapsen oksennukset pois iholtani, katsoin peiliin ja ajattelin, että ehkä olen tosiaan hoikistunut. Viikko sitten tiistaina katsoin sovituskopissa peiliin ja itkin onnesta, kun kiskoin jalkaani koon 44 housut ja ne paitsi mahtuivat, myös istuivat hyvin ja näyttivät hyvältä. Eilen mies kuvasi videolle tytärtämme ja vilahdin taustalla topissa ja verkkareissa, ja suustani pääsi spontaani olenko tosiaan jo noin hoikka? Ja mikä hienointa, käsivarsikompleksi alkaa toden teolla helpottaa - olen viimeiset kolme viikkoa nostanut jokaisissa treeneissä t-paidan hihat ylös, koska muuten ne isoiksi jääneet paidat nousevat hypätessä korviin. Eikä minua ole ahdistanut se kertaakaan. Kieltämättä tuntuu aika mielettömän hyvältä myös se, että vaatekokoni tosiaan on jo L/44, eikä enää XL/46-48.

Parempaan päin siis ollaan menossa koko ajan, ja väitän, että se johtuu tasan tarkkaan paremmasta fyysisestä kunnostani sekä hoikistumisestani eikä suinkaan lapsestani. En ole itselleni yhtään sen armollisempi kuin ennen lastakaan, enkä tykkää raskausarvistani tai suonikohjuistani. En osaa ajatella, että no, kannoin maailman kauneinta lasta ja se oli sen arvoista. Eikä se sitä tarkoita, etten rakastaisi lastani, ei todellakaan. Tottakai rakastan. Nämä liikakilot ovat kuitenkin ihan itse syötyjä ja ne olivat olemassa jo ennen lasta - ensimmäisessä neuvolassa painoin sen vanhan tutun 98,8 kiloa. Raskausaikana paino nousi vähän reilut 11 kiloa, ja ne 11 kiloa olivat poissa ennen ristiäisiä. Minun kroppani tuntui vieraalta jo ennen lasta, enkä nyt halua enkä edes pystyisi kirkkain silmin väittämään, että olen pehmeä tai kurvikas äiti, koska ei lapsi näitä "kurveja" aikaansaanut, vaan minä ihan itse idioottimaisilla valinnoillani.

Kahden viime päivän ajan on tosiaan tuntunut siltä, että olen ehkä maailman ainoa äiti, joka ei hyväksy kroppaansa sellaisena kuin se on, eikä edes yritä vaan pyrkii muokkaamaan kroppaansa mieleisekseen. Se tuntuu lähestulkoon maanpetturuudelta ja siltä, että olen aivoton kana, valtavan koneiston uhri, joka pyrkii toteuttamaan mahdottomia kauneusihanteita ja on menettänyt itsetuntonsa siinä sivussa.

Väärin. Minä olen nyt, 22 vuoden jälkeen, reilun vuoden laihdutuksen ja aktiivisen liikkumisen tuloksena ensimmäistä kertaa elämässäni ihan todella kasaamassa itsetuntoni sirpaleista jotain ehjää ja vahvaa. Vaikka minulla on vielä yli kymmenen kiloa tavoitepainooni ja vaikka työtä on myös henkisellä puolella mielettömän paljon, niin - uskallanko edes kirjoittaa tätä! - minä ihan oikeasti, hetkittäin, välähdyksinä arjen keskellä, olen tuntenut itseni kauniimmaksi kuin koskaan. Ja se tuntuu kuulkaas hyvältä. :)

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kesälusmutuksen loppu

Voi kesä minkä minulle teet! Koko elämä on ihan sekaisin. Menen nukkumaan myöhään, herään joskus, syön mitä sattuu ja milloin sattuu ja nyt viime viikolla jäi treenitkin niin vähälle, että ihan hävettää. Ihan hyvää toki tuollainen kolmen treenin viikko joskus tekee, mutta kyllä vaan tuntui eilen niiiin hyvältä päästä kunnon rääkkitreeneihin. Tänään juoksua höystettynä loikkaharjoituksilla ja spurteilla, huomenna puntti, torstaina treenit, perjantaina juoksu tai puntti, lauantaina lepo ja sunnuntaina juoksu tai puntti tai ehkä jopa molemmat. Nyt loppuu tämä ylenmääräinen lusmuttaminen ja herkkujen syöminen, ei vaan kestä enää. Elämään palaa myös normaalirytmi, kun työt alkaa kuukauden loman jälkeen torstaina. Kivaa sekin, vaikka kivaa on ollut lomaillakin.

Projekti sai myös uuden lisämausteen, kun rupesin neuvomaan omaa äitiäni painonpudotuksessa. Äiti aloittaa ihan perusjutuista; sokeri ja alkoholi pois, säännöllinen ruokarytmi ja pari pitkää kävelylenkkiä viikossa. Pudotettavaa on ainakin 30kg ja ehkä enemmänkin, ja lähtökohdat on ihan erit mitä esim. mulla vuosi sitten. Äiti ei ole urheillut koskaan eikä siihen pyritä nytkään, lihas ei siis paina mitään. Lisäksi niitä liikuntamuotoja rajoittaa polvet, selkä ja uskomattoman huono kunto. No, suunta on vain ylös- ja alaspäin! :D Mun rooli hommassa on lähinnä olla tukena ja vähän opastaa sen mitä osaan. En ole ammattilainen enkä ole ryhtymässä personal traineriksi, mutta ihan kivaa kokeilla tällaistakin.

Eipä kai sitten muuta. Jotenkin fiksusta ruoasta, liikunnasta ja kaikesta on tullut niin tavallista elämää, että tuntuu ettei siitä ole enää mitään kirjoitettavaa. Tunnesyöminen alkaa olla hallinnassa, treenit ei tunnu enää lottovoitolta vaan ihan normaaleilta arkirutiineilta ja pullan sijaan syöty ruisleipäkään ei ole enää mikään mahtavan suuri erävoitto. Olenhan minä reilun vuoden jo tehnytkin. Ei se silti sitä tarkoita, että tässä blogia oltaisiin lopettamassa tai vielä vähemmän sitä, että olisin jotenkin valmis, mutta vaikea on kyllä keksiä enää mitä kirjoittaisin. Jos siis on jotain mistä haluatte lukea, niin huikatkaa. :)

torstai 18. heinäkuuta 2013

Hyvä fiilis!

Aamupaino 86,0! Kahdessa viikossa siis -900g. Tahti on hyvä ja olen ihan supertyytyväinen. Hihii.

Viikko on hurahtanut kesähommissa. Ollaan grillattu, nukuttu pitkään, oltu hillajängällä, mökkeilty, oltu vähän lisää hillajängällä, syöty välillä vähän herkkuja, keitelty kahvia milloin huvittaa, koukututtu Suurimpaan pudottajaan, laiteltu pihaa, oltu vieraiden kanssa ja pelattu Singstaria myöhään yöhön. Elämä maistuu ihan törkeän hyvälle juuri nyt. :) Lomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä eikä suurempia suunnitelmia ole, tätä samaa rataa jatketaan.

Enkä minä ole liikkumisiakaan unohtanut! Tämä viikko näyttää tältä:

Ma - Lentopallo 1h 30min, hillajänkä 1h
Ti - Lepo
Ke - Hillajänkä 2h 20min, juoksu 42min/7km
To - Lentopallo
Pe - Puntti, hillajänkä
La - Juoksu/Lepo
Su - Puntti, pyöräily

Että hyvin menee mutta menkööt! Meidän sunnuntaitreenit on muuten toistaiseksi peruttu, ehkä kesän loppuun saakka. Porukassa on havaittavissa pientä motivaatio-ongelmaa, harmi sinänsä, mutta eiköhän tämä tästä. Ihan ymmärrettäväähän tuo kesällä on.

Niin ja haluatteko hieman kuulla tuosta eilisestä juoksusta?! Arvoin siinä aikani että juoksisinko 4-5km spurteilla vai pidemmän peruskuntolenkin vai yrittäisinkö juosta 6km 6min/km vauhdilla vai mitäs sitä tekisi. Päätin lopulta juosta 7km rauhallista peruskuntovauhtia, kun edellisestä juoksukerrasta oli kuitenkin jo tovi vierähtänyt ja arvelin etten kuitenkaan jaksa juosta tuota 6min/km vauhtia kuin juuri sen viitisen kilometriä. Noooh, hyppäsin autosta ulos (juoksin siis reissulta kotiinpäin), laitoin kuulokkeet korville, otin muutaman askeleen ja totesin että no eipä sitä kehity jos aina himmailee mukavuusalueellaan. Niinpä siis ihan vaan päätin suoriutua tuosta 7km matkasta 42 minuutissa vaikka henki menisi. Melkein menikin :D Oli ne viimiset 2km kyllä niin tuskan takana kuin voi olla. Mutta niin vain kotipihalla totesin ajan olevan just eikä melkein sen 42 minuuttia. Olen paras jeee!

Mulla on niiiiiin hyvä fiilis nyt liikkumisten, painonpudotuksen ja ylipäätään elämän suhteen. Hihii. :)

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Liikuntaviikko

Vaa'asta on patterit loppu, mutta tulin silti kirjoittamaan tämän viikon liikunnat ylös. Lauantaista ja sunnuntaista tulikin lepopäivät, kun yli puoli vuotta poissaolollaan loistanut selkäkipu palasi. Teki niin törkeän kipeää, etten päässyt sunnuntaina edes reeneihin - siitä voi vetää vähän johtopäätöksiä, sillä minähän en reeneistä lintsaa. Maanantaina menin uhallanikin ja ihan hyvältä tuntui, välillä vihloi muttei mitenkään lamauttavasti. Sama tilanne on koko loppuviikon ollut, välillä sattuu muttei pitkäkestoisesti enkä ole tarvinnut edes särkylääkkeitä. Vanhuuden piikkiin siis :)

Ma - Lentopallo 1h 50min
Ti - Hillajänkä 2h 45min - ei ehkä mitään superhikiliikuntaa sinänsä, mutta lisätkäähän selkäänne 9,5kg painolasti taaperon muodossa niin jo alkaa tuntua pakaroissa!
Ke - Lepo
To - Lentopallo 1h 30min
Pe - Juoksu
La - Hillajänkä, soutu, yleinen mökkielämä
Su - Lentopallo 1h 30min-2h

Että sellaista! Riippuen siitä, miten tuolla mökkiseudulla on muita koiria, lauantaille voi tulla myös maastojuoksua/kävelyä koirien kanssa. Siihen aion ainakin varautua. Tosin jos nuo meiän pallerot on ainoat koirat siinä välittömässä läheisyydessä niin sitten saavat nauttia ehdottomasta vapaudesta. 

Niin joo, ja minä olen nyt kaksissa reeneissä ollut ne Niken shortsit jalassa. Rakastun niihin koko ajan enemmän, ihanat! 

Nyt pakkailemaan ja siivoamaan kotia siihen kuntoon että sen voi jättää tänne pariksi päiväksi. Palaillaan!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Hulluttelua kerrakseen

Ostin shortsit. Kahdet itseasiassa. Järkytin itseäni toteamalla, että näitähän vois joskus pitää reeneissäkin. Siis ihmisten ilmoilla. Julkisesti. Shortseja! Apua. Ja siinä epämääräisessä itsevarmuuspuuskassani otin vielä kuvat tännekin, hihattomassa paidassa vieläpä. Jäätävää perseilyä.





Huom. komeat puolustusreenimustelmat... Mutta eikö oo aika kivat! Nuo Niket varsinkin, aivan ihanaa materiaaliakin, varmasti huippuhyvät pelatessa. Samassa Zalandon paketissa tuli myös Adidaksen huppari ja kollarit, peruskamaa mutta aika tarpeellisia, varsinkin ne kollarit kun kaikki vanhat on jo toivottomia lökäreitä. Tosin ne pitkät raidat sekä lahkeissa että hihoissa sai aikaan niin vahvat yläasteen liikunnanope- vibat että yhtäaikaa niitä ei voi pitää :D

Joo. Ei mulla muuta. Piti mennä salille mutten lähtenytkään kun kello oli niin paljon, joten tein tunnin kuntopiirin. Hiki tuli. Nyt jatkan Suurinta pudottajaa ja jossain vaiheessa sitten suihkun kautta sänkyyn.

Jee!

Jou, aamupaino 86,9! Jou! Joten tällä viikolla -400g. Ei paha. Aivan hyvä on.

Jee!

Eilen piti olla biitsireenit, mutta oli niin järkyttävä ja kylmä tuuli että paineltiin alle puolen tunnin jälkeen saliin. Tehtiin puolustusreenejä ja nyt on jalat, kyljet ja lonkat niin täynnä mustelmia ja palovammoja kuin voi olla. Hieno laji! Tänään ei lähdetäkään mummolareissulle, joten pääsen puntille. Jee. Huomenna sitten juoksu, sunnuntaina reenit. Huhu kertoo että meidät laitettais juoksemaan 3000m testijuoksu, saapa nähä... valmentajan mukaan 15min tuohon on jo hyvä. Peruslenkillä juoksen tuon 20 minuuttiin, 5km/30min lenkillä vähän nopeammin, ja tuo juostaan urheilukentällä (=tasainen alusta) ja on niin lyhyt matka, että salaa vähän haaveilen siitä varttitunnista. Katotaan vaan niin oon sunnuntaina täällä itkemässä etten jaksanu juosta edes koko matkaa :D Mutta ihan jännä nähdä miten nopeasti tuo taittuu.

Vois tähän vielä parin viikon liikunnat listailla, kun en ole tainnut niitä laittaa.

Ma - Jalkapallo 1h 30min
Ti - Lepo
Ke - Puntti 1h 10min
To - Lepo
Pe - Tappokuntopiiri 30min
La, Su - Lepo

Yht. 3h 10min

Ma - Lentopallo 1h 30min
Ti - Puntti 1h
Ke - Juoksu 40min (sis. intervallit)
To - Lentopallo 1h 30min
Pe - Lentopallo 3h
La - Lentopallo 3h
Su - Lentopallo 1h

Yht. 11h 40min

Ja tämä viikko:

Ma - Lentopallo 1h 30min
Ti, Ke - Lepo
To - Lentopallo 1h 40min
Pe - Puntti
La - Juoksu
Su - Ulkoreenit

Mutta eipä mulla muuta, palataan!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Senttipäivitystä ja ruokanatsiusmietteitä

Tuossa taas aamulla epätoivon hetkellä (paino 87,9... jumittavat lihakset ja eilisillan tortillasipsit, salmiakki ja suolainen savukala taisivat näkyä kaikki kerralla vaa'alla) päätin ottaa taas mittoja parin oho kolmen kuukauden tauon jälkeen. Edelliset on siis otettu 5.4. jolloin paino on ollut aika tasan 90kg (otetaanko pienet taputukset tälle mun uskomattomalle painonpudotustahdille?!).

Rinnanympärys 100cm -> 96cm -4cm (-15cm)
Vyötärö 90cm -> 86cm -4cm (-20cm)
Peba 107cm -> 109cm +2cm (-5cm)
Haba 31cm -> 31cm +-0cm (-5cm)
Reisi 60cm -> 60cm +-0cm (-7cm)

Joo'o. No vyötärö ja tissit jatkavat tasaisen tappavaa kutistumistaan, mikä tietty hymyilyttää. Sen sijaan joku vois hieman avata mulle tuota persauksen lukua?! Ok, kyykätty on, mutta kyllä tässä nyt herranjestas sentään olis mistä lähteä. Ja aika paljon. Mies väittää kyllä sitkeästi, että mun peba on muuttanut muotoaan aika reilusti, ts. noussut ylöspäin (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) ja pyöristynyt. Kiva silleen - sitähän tässä tavoitellaan, pyöreää kyykkypebaa - mutta ööh... no joo. Ja reidet, no tuo menee ehkä muodon muuttumisen piikkiin myös. Olin nimittäin huomaavinani eilen jalkalihaksen? Tai pienen ainakin. No jokatapauksessa jotain ihan muuta entisen superlöllön tilalla. Ehkäpä siis parin kuukauden päästä on reisissä ja pebassakin huomattavissa miinusta, kun kroppa sopeutuu uuteen muotoonsa. Kai. Käsivarresta en edes odottanut kummempaa miinusta tällä mahtavalla 2kg/3kk pudotustahdilla, joten ei yllättänyt.

Sitten vähän ruokanatsiusjuttua. Tai aika lyhyt toteamus vaan, että ostin eilen Kalorilaskuriin kuukauden aikaa ja päätin ainakin pari viikkoa käyttää ruoat puntarin kautta ja kirjata tarkkaan ylös. Ihan vaan siksi, että minä ihan tosissani haluan nyt nopeampaa pudotusta ja sitä varten haluan myös tietää kalorinkulutukseni ja syömiseni aika tarkasti. Tai no, niin tarkasti kuin ilman sykemittaria ja nettilaskurilla nyt on mahdollista, mutta kuitenkin. Voi kun jostain taivaasta tipahtaisi 100e ylimääräistä... taloudellisesti on nimittäin nyt aika tiukkaa, joten sykemittarin hankinta saa vielä odottaa. Sen verran kuitenkin joustin miehen luvalla supertiukasta budjetistamme, että ostin lopultakin uudet pelikengät! Asicsen sinivalkoiset beibet tekivät pankkitiliin 160 euron loven, mutta pomppu tuntui heti nousevan ainakin 5cm korkeammalle kunnon vaimennuksen ansiosta. Samalta reissulta tarttui mukaan myös Adidaksen uusi pelipaita, koska ostettiin koko joukkueelle samanlaiset. Se maksoi kuitenkin vain 12e, joten sain anteeksi. Ja se on hieno. 

Niin ja! Sain jonkun itsevarmuuskohtauksen kesken pelin ja kääräisin hihat pois tieltä. Täten siis julistan, että minä, Ida-Mari the Käsivarsikompleksi, olen hengaillut julkisella paikalla käsivarret täysin paljaina. Enkä kuollut eikä kukaan pyörtynytkään! Sen sijaan syötin kolmannessa erässä meidät 5-0 johtoon. Kaikesta sitä riemunsa repii. 

Mutta joo, minä alan siivoamaan (vaihteeksi) kun tuo lounaskin loppui. Savutaimenta ja salaattia, annoksessa 191kcal. Namnam vaan. Jälkkäriksi taidan kiskoa vielä banaanin. Palaillaan!

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kolme huippua asiaa ja huutomerkkiyliannostus

- LOMA!! KESÄLOMA!!! KUUKAUDEN KESÄLOMA!!!!

- Aamupaino 87,3!

- Turnaukseen lähtö vartin päästä!

JEEEE!! Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Ei mulla ole mitään järkevää asiaa

Väsyttäää. Tyttö päätti viime yönä klo 3:35, että nyt on kuulkaas nukuttu tarpeeksi. Tunnin se sinnikkäästi itkeskeli ja lopulta tajusi, että hei, mua itkettää koska mua väsyttää vieläkin niin paljon, kannattais vissiin nukkua. Jee jee. Yön unisaldo siis jo valmiiksi vähän myöhästyneen nukkumaanmenon takia huikeat 5,5h. 

Mutta hei, kaksi työpäivää! Minulla alkaa huomenna KESÄLOMA!!

En oikeastaan tiedä miksi tulin kirjoittamaan, koska ei minulla oikeastaan ole mitään järkevää asiaa. :D No eipä tuo mitään. Kerron siis vaikka että maanantaina oli aika rennot lajitreenit, eilen kävin puntilla ja oli taas tosi hyvä fiilis. Tänään pitkä juoksu, huomenna laji ja pe-la-su turnaus. Tälle viikolle ei siis ole tulossa vapaapäivää, mutta viime viikon lusmuilun (kolme treeniä...) jälkeen ei haittaa yhtään. Tiistaina sitten. 

Ruokailu ja herkuttomuus sujuu kivasti. Olen syönyt nyt kolmena aamuna peräkkäin puuroa raejuustolla ja HeVi-Shotilla, aika hyvä yhdistelmä. Jee. Meinasin nimittäin jossain vaiheessa laiskistua ja syödä leipää, mutta eihän se pidä nälkää yhtään niin hyvin kuin tuo raejuusto-kaurapuurokombo. Kotona ollaan syöty juhannuksen herkkujen jälkeen aika kevyesti, ja eilinen pyttipannukin taipui yllättävän raikkaaksi kun siihen lisäsi punasipulia ja tomaattia ja kyljessä oli salaattia. Tein siis itse jämäpyttipannua periaatteella "mitä kaapista löytyy", ja sieltä löytyi jo mainittujen lisäksi toissapäivänä jääneitä keitettyjä (uusia) perunoita sekä viikonlopulta jäänyt Wilhelm-paketti. Oli oikeasti jopa hyvää, vaikken tosiaankaan ole mikään pyttipannun ystävä eikä meillä syödä sitä kotona melkeinpä koskaan.

Mitähän sitä vielä lärpättäisi. Ai niin! Minullahan oli palkintolistassa -15kg kohdalla uusi treenikassi. No sattuipa eilen niin, että yhtäkkiä tälleen yli vuoden aktiivisen liikkumisen ja miltei puolen vuoden reeneissä ramppaamisen jälkeen tajusin, että mullahan itseasiassa on yks punainen Puman laukku joka vois olla aika passelin kokoinen. Ja niin se onkin, eilen salikamat upposi sinne erittäin kevyesti ja vihkolle, avaimille, puhelimelle ja lompakolle on oma tasku tai vaikka kolmekin. Oho. :D En tajua miksen ole aiemmin ymmärtänyt laittaa niitä kamoja tuohon, vaikka tuota laukkua käytinkin esim. koko syksyn ja kevään koululaukkuna juuri siksi, että se on tosi tilava ja sinne mahtuu vaikka kahden päivän vaihtovaatteetkin. HYVÄ IDA-MARI! Mutta siis joo, pitänee kehittää joku uusi juttu tuohon 15 kilon kohdalle. Ja kympin palkintohan ei tosiaan ole vieläkään kotona, koska rahatilanne on ollut nyt tän kuun aika huono ja ens kuussakaan ei kovin leveästi voi elellä palkattoman loman vuoksi ja jonossa on ekana isompana hankintana uudet pelikengät ja toisena uudet juoksukengät. Nooh, katsellaan. Olen kuitenkin jo päättänyt mallin, Polarin perusmittarin aion siis hommata.

Mun tarttee ehkä nyt imuroida toi kahvinloppu vauhdilla ja painua meikkaamaan. Eiköhän siinä olluki jo riittävästi kirjottelua aiheesta "ei mulla ole mitään järkevää asiaa"... :D Palaillaan!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Positiivinen ylläri

Aamupaino 88,1kg. Erittäin positiivinen ylläri itseasiassa. Tiesinkin, että tuosta turnauksenjälkeisestä alimmasta luvusta 87,6 on tultu se 400g plussalle ainakin, joten juhannuksen mussuttelut ja menkat huomioiden tulos on aivan hyvä. Viikonloppuna on taas turnaus, joten katsellaan, onko punnitus vasta kuitenkin sitten reilun viikon päästä - viimeksikin nestevajaus ja hillitön peliputki sai aikaan kyllä kivan pienen lukeman, mutta todellisuudessa se 400 grammaa tuli heti takaisinkin. No katellaan sitä sitten, jos edes muistan koko vaakaa taas ensi viikolla...

Nyt ei irtoa tämän kummempaa, väsyttää. Meikkiä naamaan ja kohti viimeistä työviikkoa, 4 päivää! Kivaa maanantaita!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusaaton ajatusoksennus

No helou vaan. Nyt tämän kirjoitustahdin pitäisi taas normalisoitua siihen pariin-kolmeen kertaan viikossa, kun kiireviikko meni jo. En ole muistanut (ihan tosi!!) käydä vaa'alla, joten lukemista en tiedä. No, sokerilakko ei ihan ole pitänyt, joten en odota mitään -2kg tulosta maanantaina.

Sokerilakon tilanne on aika jännittävä. Viime viikolla meni perjantaina työpaikan virkistäytymisessä karkkia ja raparperipiirakkaa, tällä viikolla tiistaina suklaapatukka ja keskiviikkona pulla. Niin ja eilen pari dominokeksiä töissä ja pari suklaakarkkia miehen pussista. Kummallisinta on, ettei minulla ole edes morkkista. Olen käynyt juoksemassa, kahvakuulaillut ja pelannut jalkapalloa (huippua!). Keskiviikkona kävin myös salilla tekemässä erittäin hyvän, koko kropan perustreenin. Oli jotenkin tosi hyvä fiilis alusta loppuun ja tein useamman sarjan entisillä maksimipainoilla (teen siis normaalisti 4 10 toiston sarjaa, joista 1-2 kevyemmillä ja 2-3 sitten raskaammilla, eilen tein 0-1 sarjaa kevyillä, 2-3 sarjaa raskailla ja 1 sarjan uusilla maksimeilla). Jee. Eilen piti juosta intervallilenkki, mutten vaan jaksanut lähteä. Tänäänkään en juoksemaan pääse, mutta lopettelin juuri 30min tappotahtisen kuntopiirin (sis. 114 hyppyä). Huomenna on taas juoksupäivä, samoin sunnuntaina. Huomenna varmaan pitkä peruslenkki ja sunnuntaina sitten ne intervallit, ja jos vaan aikaa riittää niin ehkäpä siihen päälle vielä punttia.

En tiedä miksen vain ole kokonaan ilman sokeria, koska tällä liikuntamäärällä paino tippuisi tasan varmasti jo pelkästään ne suklaat heivaamalla. Arvaan jo valmiiksi, että herkuttelen myös tänään; lähdemme viettämään juhannusaattoa miehen isän ja tämän naisystävän kanssa ja minä lupasin leipoa kakun, enkä tosiaankaan usko että naisystäväkään ihan tyhjien lautasten kanssa siellä odottaa.

Ehdin eilen kyseenalaistaa jo koko tietoisen painonpudotuksenkin. Juu, minulla on vielä suunnilleen 12kg BMI:n mukaiseen normaalipainoon, mutta jotenkin se ei vaan motivoi tarpeeksi. Olen tosi hyvässä kunnossa ja kunto paranee entisestään koko ajan. Äskeiseenkin tappotreeniin olisin todennäköisesti kuollut vielä talvella, nyt syke tasaantui nopeasti eikä jälkeenpäinkään vapisuta enää samaan tyyliin kuin esim. ensimmäisten salikertojen jälkeen. Mulla on tosi hyvä olo ja se näkyy myös ulospäin. Laitoin aamulla päälleni mekon sen kummempia miettimättä, kunnes tajusin etten ole käyttänyt mekkoja moneen vuoteen. Ja äsken sain vähän hullun idean kokeilla, kuinka pitkä matka vielä on siihen, että yo-mekko menee kiinni - juhlien aikaan painoin noin 80 kiloa eli noin kahdeksan kiloa vähemmän kuin nyt. Oletuksena siis oli, ettei se vielä mene kiinni, kun ei se mennyt häidenkään aikaan 3 vuotta sitten kun painoin suunnilleen saman verran kuin nyt. No niin vain sujahti vetskari ylös asti ja mekko istui tosi nätisti! Onhan se tiukempi kuin silloin juhlapäivänä, mutta on mulla isommat tissitkin ja tosiaan se 8kg enemmän painoa. Puhkesin hillittömään itkuun seistessäni siinä peilin edessä kun tajusin, että mulla ihan tosi on tämä mekko päällä ja vaikka painoa on saman verran kuin 3v sitten, niin urheilu tekee mitä ilmeisemmin jotakin.

Kirjoitin vielä kolme viikkoa sitten valtavasta motivaatiopiikistä ja päätöksestä kiristää ne 20kg vaikka väkisin pois. Nyt kun luen tuota tekstiä uudelleen, en yhtäkkiä voikaan allekirjoittaa sitä. Joo, tulevaisuus on iso juttu ja motivoi edelleen. Mutta enää en olekaan ihan varma siitä, onko jouluaatto sittenkään se deadline ja jos on, niin pitäisikö sitä tavoitetta kuitenkin katsoa vielä uudelleen. Tuo yo-mekon sovittaminen nimittäin taisi todistaa sen, että jos paino onkin nyt sama kuin 3v sitten, niin mitat ei passaa yksiin enää. Johtuuko se sitten lihaksesta, synnytyksen tuomasta lantionleventymisestä vai pari kuppikokoa isommista rinnoista, on toisarvoinen juttu. Pointti on siinä, etten tiedä onko se maaginen 68 kiloa sittenkään saavutettavissa tai edes tarpeellinen tavoite. Mitä jos jonain aamuna herään, katson peiliin ja tajuan, että nyt on juuri tasan hyvä ja puntari näyttääkin vaikka 75 kiloa? Pitääkö minun väkisin vielä puskea ne viimeiset 7kg vai voinko keskittyä ylläpitoon?

Tavoitteesta en silti halua luopua, kyllä se sokerin jättäminen ja aktiivinen painonpudotuskin kolkuttelee vielä tuolla takaraivossa. Ehkä sitten klassisesti juhannuksen jälkeen maanantaina jätän ne herkut pois ja keskityn sarjakautta varten treenaamiseen. Kyllähän sekin on nimittäin fakta, että treenattava on ja kovaa jos lokakuussa meinaa pelata aloituskuusikossa. Ja mikäpä sen helpompaa kuin jättää ylimääräiset hötöt ruokavaliosta pois niin painokin tippuu siinä sivussa sitten.

Painoindeksin mukaan normaalipaino 174-senttisellä olisi 75,7 kiloa. Se kuulostaa tänään siltä, mihin haluan tavoitteeni asettaa. Katsellaan sen jälkeen jatkoa; jos vielä tuntuu että paukkuja riittää niin sitten niin. Mutta jos tuo paino tuntuu hyvältä, niin sitten saan olla siinä. Tuohon on kuitenkin tosiaan vielä se reipas 12kg matkaa ja edessä on valtavasti treeniä, joten kroppa ehtii muuttua vielä tuon kilohaarukan sisällä vaikka miten paljon. Jossain vaiheessa minun pitäisi myös tosissani sisäistää ja hyväksyä sekin, että minusta ei koskaan tule fitness-kisaajaa eikä sixback ole missään nimessä saavutettavissa, kiitos vatsanseudun raskausarpien ja löysän, "ylimääräisen" ihon. Ja toinen iso juttu on se, että siinä tavoitepainossa olisi tarkoitus tosissaan pysyä tulevia raskauksia lukuunottamatta seuraavat 40 vuotta vähintäänkin, joten siinäkin mielessä tuo 68 kiloa on kohtuuhurja tavoite, kun se on alle viiden kilon päässä lukioiän pienimmästä painostani.

Ehdin minä miettiä sitäkin, onko tämä luovuttamista tai että olenko mä vaan niin tajuttoman heikko, etten osaa pysyä erossa suklaasta ja sitten oikeutan ne herkut itselleni tällä tavalla. No ehkä vähän niinkin, olenhan perusluonteeltani kuitenkin kohtuullisen laiska. Silti tässä on mun mielestä ennenkaikkea kyse aikuistumisesta ja sen ymmärtämisestä, että maailmassa - painonpudotuksessakin - on olemassa muitakin sävyjä kuin musta ja valkoinen. Ettei aina tarvitse olla paras ja että kyllä se "Pudotin painoa 23 kiloa" kuulostaa aivan yhtä hyvältä kuin "Pudotin painoa 30 kiloa". Ja ettei se suklaapala ole merkki heikkoudesta ja luuseriudesta vaan siitä, että olen ihminen joka tykkää suklaasta. Niin kauan kuin syön sen suklaapatukkani ennen tai jälkeen kovan salitreenin niin homma on tasapainossa. Sitten jos se suklaapatukka vaihtuu levyksi ja treenejä alkaa viikoittain jäädä väliin "koska en jaksanut", niin on aika tehdä jotakin.

Eli siis kaiken tämän järkyttävän pitkän ajatusoksennuksen pointti taisi olla se, että täten päätän painaa jouluaattoaamuna korkeintaan 75,7 kiloa. Sivupalkkiin tulee pientä viilausta ja asenteeseen toivottavasti myös, kun olen ihan pian projektin puolivälissä!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Ennätyksiä viikon välein

Hups, bloggailu on vähän jäänyt. Pahoitteluni. Olen siivonnut kotona aivan hulluna joka ilta (ei sillä että täällä jotain edistystä näkyisi), käynyt mökillä ja treenaillut, joten aikaa bloggailuun ei ole kamalasti jäänyt.

Tapahtunut on kyllä senkin edestä! Viikko sitten juoksin elämäni ensimmäisen tunnin mittaisen lenkin, ja matkaksi kertyi 8,7km. Aika todella jees, ellen sanoisi. No, jottei siihen jäätäisi, niin tänään kävin tunnin ja 9 kilometrin lenkillä. Yhdeksän kilometrin! Mieletön olo. Varsinkin, kun juoksin vaaraan eli menomatkasta yli puolet oli ylämäkeä. Jospa kuukauden sisään pääsisin hehkuttamaan sitä kymppiä!

Nytkään en ehdi tämän enempää, laitan Suurimman pudottajan Katsomosta pyörimään, painun suihkun kautta sänkyyn ja aamulla viikon viimeinen herätys. Palataan paremmalla ajalla!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Pientä viilausta

Eilen pidettiin joukkueen kanssa palaveri, jossa tehtiin lopullinen päätös sarjaan lähdöstä. Ja kyllähän me lähetään! Mielettömän hyvä fiilis ja motivaatio otti taas melkoisen harppauksen. Meille lueteltiin liuta omatoimisia oheistreenejä ja niiden ympärille mun treenaamiset tästä eteenpäin aika pitkälle sitten rakentuu.

Tänään on ollut suoraan sanottuna paska päivä, kaikki on mennyt enemmän ja vähemmän päin seiniä niin töissä kuin sitten harrastuspuolellakin. Kotiin päästyäni itkin yleistä huonouttani ja kahdeksan jälkeen päätin lähteä purkamaan vitutukset puntille. Kannatti! Tein kiukulla ja törkeän hyvän musiikin avulla sellaisen jalka- ja erityisesti vatsatreenin, että lihakset huutaa edelleen hoosiannaa. Veikkaan että aamulla voi olla aika tuskainen paikka nousta sängystä ylös, sen verran hellänä tuo keskikroppa nyt on... noh, tervettä kipua, tervettä kipua. Ja oikeesti, tää biisi!!



Huominen aamulenkki vaihtuu a) tuosta jalkatreenistä b) tästä kellonajasta ja siitä etten edelleenkään ole nukkumassa sekä c) viikonloppusuunnitelmista johtuen perjantaille. Torstainakaan en aamulla juokse, koska torstaille on merkitty omatoiminen 45-60min lenkki + kuntopiiriä päälle, ja tuollaisen suorituksen teen mieluummin hyvällä energiatasolla rauhassa illalla kuin kiireessä ja väsyneenä aamulla. Viikonloppuna lähdetään mökille, joten lauantaille osuu tämän viikon lepopäivä. Sunnuntaille oli merkitty lihaskuntoa eli punttia tiedossa. Huomenna olisi tarkoitus käydä rääkkäämässä selkää, rintaa ja käsiä samaan malliin kuin tänään tuota alakroppaa.

Ja loppuun vielä kuva uudesta lempparitreenivaatteesta. Tuossa ekassa kuvassa keskikroppa näyttää melkein jo hyvältä, kun kuvakulma on passeli ja muu kroppa on poissa tuomasta kontrastia :D Ja sitte ne sanoo että vaakaraita lihottaa, pöh!



Tuossa on siis toppi ja sen päälle puettava vajaamittainen t-paita. Tykkään ihan älyttömästi, ihanan pirtsakka ja tosi kevyt päällä.

Eipä mulla muuta, mun pitäis oikeasti jo nukkua kun 7h päästä on jo herätys... öitä!