Sivut

lauantai 28. syyskuuta 2013

Pieni ruokavaliomuutos

Sairastuvalta päivää, taas vaihteeksi. Mummolareissun jälkeen sekä mulla että tytöllä nousi kuume, joten tämän viikon työ- ja hoitosaldoksi jäi 0,5 päivää. Hiphei vain. Tänään alkaa olla ensimmäinen päivä, kun olo on edes lähes normaali. Eilen yritin jo mennä salille nuhaisesta olosta huolimatta, mutta ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen alkoi hengitys vinkua ja kurkkuun koskea, joten jäipä sekin vain sitten yritykseksi. Huomenna sitten treeneihin ja täysi rähinä päälle. Sarja-avaukseen on aikalailla tasan kuukausi - aloitamme kotipelillä marraskuun ensimmäinen lauantai.

Mutta siis joo, tulin oikeastaan kirjoittamaan ruoasta.

Katsoin torstaina tytön päiväuniaikaan FoodInc-dokumentin, ja täytyy sanoa, että se oli ensimmäinen ruokateollisuudesta kertova dokumentti, joka ihan oikeasti sai ajattelemaan. Olenhan minä noita nähnyt, mutta jotenkin niiltä kauhukuvilta ja tapetuilta kanoilta on helppoa sulkea silmänsä - ajatella, ettei se nyt oikeasti tuollaista ole, hirveää ylidramatisointia, musiikitkin laitettu muka ja oikein zoomattu tuohon possuriepuunkin. Tuossa dokkarissa ei ylikorostettu tai dramatisoitu, vaan yksinkertaisesti ladottiin faktat tiskiin eikä jätetty katsojalle ainuttakaan syytä syödä tehotuotettua lihaa.

Ja niinpä minä sitten päätin miehen kanssa juteltuani, että tässä taloudessa ei syödä enää koskaan kanaa, possua eikä nautaa.



Käytännössähän me emme silti ala kasvissyöjiksi. Me syömme edelleen riistaa, poroa ja kalaa, emmekä aio luopua myöskään maitotuotteista tai kananmunista. Minun ja tytön hoito- ja työpaikkaruokailuihin emme voi juuri vaikuttaa, enkä jaksa uskoa miehenkään syövän kasvisruokavaihtoehtoa lounasravintolassa. Kyseessä on nyt siis ihan vain kotiruokailuun tuleva, verrattain pieni muutos; muutamana päivänä viikossa meillä syödään tästedes kasvisruokaa. Itse aion syödä kasvis- tai kalaruokaa tästä lähtien aina kun mahdollista, eli myös ravintoloissa.

Kasvisruoan lisäämisen ohella pitää tietysti huolehtia proteiininsaannista. En ole kuitenkaan siitä huolissani, sillä syömme tosiaan maitotuotteita päivittäin ja lihaa ja kalaa kuitenkin useamman kerran viikossa. Enemmän minua huolettaa yksi ihan käytännön asia: olen kokannut ihan olemattoman vähän kasvisruokia! Joskus satunnaisesti kasvispastaa ja ehkä kerran viimeisen kolmen vuoden aikana olen tehnyt pinaattilättyjä. Tässä kohtaa on siis opettelun paikka.

Tämän perheen osittainen kasvisruokailu alkoi uunisiialla ja riisillä, huomenna syödään samaa. Maanantaina aion tehdä kasvislasagnea, jota syödään myös tiistaina ja varmaan keskiviikkonakin (ollaan tämä viikko tytön kanssa kaksin kun mies on työreissulla, joten tuosta ruoasta riittää varmaan kolmeksi päiväksi). Keskiviikkoaamuna otan hirvenpaistin sulamaan, paloittelen sen illalla pataan ja laitan leivinuuniin, torstaiaamuna lisään naurista, lanttua, sipulia ja porkkanaa ja annan olla koko päivän. (Ah nam, kuola valuu).

Että sellainen päätös.

Hyviä, ehkä myös helppoja ja arkeensopivia, myös lapselle uppoavia kasvisruokavinkkejä otetaan vastaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä! :)